Linnanmäen huvipuisto on jo pitkään lukeutunut maamme suosituimpiin retkikohteisiin. Etenkin jos lomailet Helsingissä lasten kanssa, Linnanmäki, eli Lintsi, on lähes automaattinen valinta, jonka suosio on taattu. Ja on ollut jo pitkään: puiston portit avattiin ensi kertaa jo 1950, eli yli 70 vuotta sitten! Niistä ajoista paljon on muuttunut, mutta ei kaikki. Esimerkiksi puiston legendaarinen vuoristorata on palvellut lähes alusta asti, eikä Alppiharjussa sijaitseva aluekaan ole muuttunut sitten vuoden 1956. Moni muu asia toki uudistuu vauhdilla, esimerkiksi laitteet vaihtuvat entistäkin hurjempiin ja oheistarjontaa monipuolistetaan säännöllisesti. Huipputarjonnan ohella Linnanmäen suosiota selittää sen loistava sijainti heti Helsingin ydinkeskustan pohjoispuolella. Keskustan ulkopuolelta huvipuistoon pääsee helposti omalla autolla, mutta toisaalta kaupungin keskustasta perille voi vaikka kävellä. Lisäksi vierestä kulkee sekä raitiovaunuja että busseja. Huvipuisto on yleensä avoinna toukokuulta lokakuun loppuun. Viime vuosina kauden päätteeksi huvipuistossa on järjestetty myös upea valokarnevaali, jonka aikana osa laitteista on valaistu kirkkailla värivaloilla. Sitä kannattaa poiketa ihastelemaan, vaikka huvipuiston kieputukset eivät kiinnostaisi.

    Helsingin Linnanmäki – yksi oppaiden 10 aktiviteettia Helsinkiin suuntaaville lapsiperheille ja 10 parasta kesäkohdetta Helsingissä kohokohdista (Lue kaikki kohteesta Helsinki täällä)

    Valokuva: Simbe (CC BY-SA 4.0) muokattu

    Laitteet ja palvelut

    Valtaosa saapuu Linnanmäelle ottamaan ilon irti alueen 43 laitteessa. Edellä mainitun vuoristoradan lisäksi tarjolla on muun muassa hurjat raketti- ja vapaapudotustornit, myötä- ja vastapäivään sekä ylösalaisin pyörittäviä laitteita, autorata, 3D-seikkailuja, karuselleja sekä paljon muuta. Osa laitteista on tarkoitettu vain ja ainoastaan pikkulapsille; hurjimmissa on 120–140 sentin pituusalaraja. Rauhalliseen makuun sopii puolestaan esimerkiksi 53-metrinen näköalatorni, josta näet kerralla koko Helsingin keskustan.

    Laitteiden lisäksi Linnanmäeltä löytyy myös tasokkaat oheispalvelut, nostalginen Peacock-teatteri sekä SEA LIFE Helsinki -yleisöakvaario. Ruokaa ja juomaa saa ravintoloista, kioskeista ja grilleistä, joita alueella riittää. Suurin osa tarjonnasta on kaikille tuttua pikaruokaa, mutta hieman syrjempää löytyy myös muutama tasokkaampi paikka, joihin vanhemmat voivat vetäytyä lasten jatkaessa laitteissa.

    Peacock-teatteri on puolestaan etenkin komediaa tarjoava teatteri, josta löytyy sekä aikuisille että lapsiperheille suunnattua tarjontaa. SEA LIFE Helsinki -yleisöakvaario taas sopii kenelle tahansa kaloista ja muista vesieläimistä kiinnostuneille. Huomaa kuitenkin, että sekä Peacock-teatterilla että yleisöakvaariolla on omat Linnanmäestä eroavat aukioloaikansa.

    Huvipuiston historiaa

    Linnanmäki perustettiin nykyiselle, tuolloin Vesilinnanmäkenä tunnetulle paikalle vuonna 1950. Projektista vastasi joukko lastensuojelujärjestöjä, jotka halusivat sekä kerätä rahaa että tarjota lapsille iloa, riemua ja jännitystä. Huvipuiston toiminnasta vastaa edelleen kyseisten järjestöjen vuonna 1956 muodostama Lasten Päivän Säätiö. Koska merkittävä osa huvipuiston tuloista käytetään lastensuojelutyöhön, jokainen vieras on käytännössä hyväntekijä. Yhteensä huvipuisto on kerännyt lastensuojelutyöhön vuosien saatossa lähemmäs 100 miljoonaa euroa.

    Huvipuiston vanhimmat laitteet ovat 1950-luvulta. Ikonisen vuoristoradan lisäksi historiasta kiinnostuneiden kannattaa huomioida ainakin vuonna 1896 valmistunut lasten karuselli. Siinä missä moni muu laite on tullut ja mennyt, näiden kahden suosio kantaa. Huvipuistossa oli pitkään myös suuri ulkonäyttämö, mutta se purettiin uuden laitteen tieltä vuonna 2006. Nykyisin uusille laitteille on enää vaikea löytää lisätilaa, joten nykyiset 43 laitetta lienee lähellä maksimimäärää.

    Valokuva: Linnanmäki (CC BY-SA 4.0) muokattu

    Hyvä tietää

    Linnanmäki palvelee Helsingin Alppiharjussa toukokuusta lokakuulle. Tarkalleen ottaen huvipuisto sijaitsee Töölönlahden pohjoispuolella, lahdelta katsoen junaratojen toisella puolella. Jos saavut paikan päälle autolla, helpoiten saat sen pysäköityä huvipuiston kanssa yhteistyötä tekevään parkkihalliin. Hallilta kävelee huvipuistoon alle vartissa, ja muuhun lähialueeseen verrattuna pysäköintimaksu on huomattavan edullinen. Helsingin ytimestä Linnanmäelle pääsee puolestaan helpoiten kävellen, pyörällä tai julkisilla. Viimeksi mainituista sen vierellä pysähtyvät ainakin raitiovaunut 1, 3, 8 ja 9 sekä Rautatientorilta liikennöivä bussi 23. Kävellen tai pyörällä matka taittuu yleensä helpoiten Töölönlahden kautta. Jos haluat majoittua mahdollisimman lähelle huvipuistoa, hotelleja löytyy ainakin saman lahden länsipuolelta sekä Kalliosta.

    Huvipuistoon ei ole sisäänpääsymaksua, mutta suurimpaan osaan laitteista vaaditaan lippu tai ranneke. Jos käyt vain parissa laitteessa, niihin kannattaa ostaa laiteliput, mutta yli neljään laitteeseen kannattaa yleensä ostaa ranneke. Rannekkeiden hinnat vaihtelevat voimassaoloajan mukaan. Osan voi myös uusia edullisesti seuraavaa päivää varten. Jatkuvasti tai usein huvipuistossa vieraileville on tarjolla myös koko kauden voimassa olevia rannekkeita.

    Helsingin Linnanmäki

    Osoite: Tivolikuja 1, 00510 Helsinki, Suomi.

    Avoinna: Aukioloajat vaihtelevat.

    Puhelin: +358 10 5722 200

    Suunnittele matkasi

    COVID-19-matkustustiedote

    COVID-19-rajoitukset saattavat vaikuttaa oppaissamme kuvattuihin nähtävyyksiin ja aktiviteetteihin. Tarkista kohdettasi koskevat ohjeistukset ennen matkaa.

    Takaisin ylös