Helsingin kantakaupungin koillispuolella sijaitseva Viikin-Vanhankaupunginlahden alue tarjoaa luontopolkuja, nähtävyyksiä, uimarannan ja paljon muuta. Alue sijaitsee noin 8 kilometriä Helsingin keskustasta, mutta perille löytää helposti. Helsingin keskustasta pääset sinne helpoiten kaupunkipyörällä tai bussilla, kuten linjalla 78. Vaikka matka kestää vain puolisen tuntia, keskustaan verrattuna varsinkin Vanhankaupunginlahtea reunustavat alueet ovat jotain aivan muuta: vehreää metsää, suuria kaislikoita ja lehmien laidunpeltoja. Maisemia voi ihailla alueen lintutorneista tai laakeilta rantakallioilta. Perille voi poiketa vain hetkeksi, joskin sään ollessa kaunis siellä viihtyy yhtä hyvin vaikka puoli päivää. 

    Kauneinta Vanhankaupunginlahdella on lämpiminä vuodenaikoina, jolloin luonto kukoistaa ja siellä pesii ja pysähtyy lähes loputon määrä lintuja. Koska alue on verrattain laaja, siihen kannattaa tutustua etukäteen kartalla. Jos saavut sinne Helsingin keskustan suunnasta, pääset alueen luontopoluille Hämeentien päästä, josta löydät myös kiehtovan Tekniikan museon. Vanhankaupunginlahden itäpuolella oleviin kohteisiin pääsee kohtuullisen helposti myös metrolla, sillä niihin on alle kilometri Siilitien metroasemalta. Asemalta voi jatkaa eteenpäin myös kaupunkipyörällä.

    Mitkä ovat Viikin-Vanhankaupunginlahden kohokohtia?

    Valtaosa saapuu tänne rentoutumaan, samoilemaan luonnossa ja ihailemaan lintuja ja merimaisemia. Koska alueella sijaitsee sekä laaja luonnonsuojelualue että suuri arboretum, sen luonto on poikkeuksellisen monipuolista.

    Vuonna 1969 perustettuun Viikin arboretumiin on istutettu yli 400 eri puu- ja pensaslajia. 20 hehtaarin puistossa on kasvisukujen ja maantieteellisen alkuperän mukaisia esittelyalueita, joiden sisällä lajien on annettu levitä ja kasvaa villeinä. Lajien määrässä mitattuna se on Suomen monipuolisin luonnonsuojelualue. Maamme omiin metsiin verrattuna alueella kasvaa myös todella eksoottisia lajeja, kuten valkotammia, serbiankuusia ja hibatuijia. Puulajipuiston länsi- ja eteläpuolella levittäytyvällä Viikin-Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueella maisemat ovat huomattavasti avarammat, minkä ansiosta se on myös todellinen lintubongareiden paratiisi. Lintujen ja lintutornien lisäksi kannattaa huomioida myös ainakin alueen eteläosassa sijaitsevat Lammassaari ja Kuusiluoto, joille pääset Pornaistenniemeltä johtavia pitkospuita pitkin. Jos aika on kortilla, lyhyeen tutustumiseen sopii puolestaan samasta paikasta alkava Pornaistenniemen luontopolku.

    Valokuva: Thermos (CC BY-SA 3.0) muokattu

    Viikin-Vanhankaupunginlahden nähtävyyksiä

    Luontokohteiden ohella Viikin-Vanhankaupungin alueella on myös tukku kiehtovia nähtävyyksiä. Lännessä alue rajautuu Vantaanjokeen, jonka eteläpäästä löydät muun muassa kauniin Vanhankaupunginkosken sekä Voimalamuseon ja Tekniikan museon. Hieman ylempänä joenvarressa on myös suosittu Pikkukosken uimaranta. Luonnonsuojelualueeseen kuuluvassa Lammassaaressa on puolestaan 1900-luvun alussa kesäsiirtolaksi valmistunut pyöröhirsinen Pohjolan pirtti, sekä 1800-luvulla ”väsyneiden naisten kodiksi” pystytetty kivirakennus, Lepola.

    Viikin-Vanhankaupunginlahden yhteydessä on mainittava myös heti sen eteläpuolella sijaitseva Arabianrannan alue. Sillä on muun muassa ilmaisia tennis-, rantalentopallo-, koripallo- ynnä muita kenttiä tarjoava Arabian liikuntapuisto sekä Suomi-designia esittelevä Iittala & Arabia Design Centre. Jos saavut Vanhankaupunginlahdelle pyörällä tai bussilla, molemmat ovat kätevästi matkan varrella. Nälän tai janon yllättäessä kannattaa huomioida ainakin Pornaistenniemellä sijaitseva kahvila ja Arabianrannan ravintolat.

    Hyvä tietää

    Viikin-Vanhankaupunginlahdelle on helppo saapua vuoden ympäri. Sään ollessa kaunis, paras vaihtoehto on suunnata paikalle omalla tai kaupunkipyörällä. Paras reitti riippuu lähtöpisteestä sekä siitä, miten kovaa autoliikennettä siedät. Periaatteessa lähes koko matkan voi taittaa vaikka puistojen kautta Töölönlahdelta Pasilaan ja sieltä Mäkelänrinteen ja Arabianrannan kautta perille. Julkisista lähimmäs tuo bussi: Pornaistenniemen vieressä pysähtyy linja 78; Viikin arboretumille taas pääset puolestaan bussilla 70. Metrolla et pääse yhtä lähelle, mutta loppumatkan metroasemalta perille voi taittaa erittäin nopeasti kaupunkipyörällä. Lähimmät metroasemat ovat Kalasatama ja Siilitie.

    Etenkin Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueelle kannattaa varata kunnon retkeilyvarusteet. Jos merivesi on korkealla, esimerkiksi Lammassaaren pitkospuut saattavat olla ainakin osittain veden alla. Pornaistenniemen luontopolulla tätä ongelmaa ei ole; polku on myös esteetön.

    Valokuva: Thermos (CC BY-SA 2.5) muokattu

    Viikki-Vanhankaupunginlahti

    Suunnittele matkasi

    Takaisin ylös