Suomessa on noin 75 talviurheilukeskusta, joka on suhteellisen suuri määrä maassa, jossa ei ole vuoria. Vuorten sijasta keskukset sijaitsevat kukkuloilla, vaaroilla ja tuntureilla, jotka ovat lumen peitossa noin 200 päivää vuodessa. Maamme hiihtokeskuksissa lumi onkin käytännössä taattua koko kaudeksi, joka...
Kun ehdit matkustamaan hieman kauemmas, Suomessa on mistä valita: mahtavia tuntureita, upeaa saaristoa, sinisiä järviä, syviä metsiä sekä sukupolvesta toiseen lumoavia kulttuurikohteita. Alla esittelemme kymmenen kohdetta, joihin matkustus toden totta kannattaa. Mukana on kohteita sekä Etelä-, Keski- että Pohjois-Suomesta –...
Helsingissä lomailu voi sisältää myös seikkailua! Alle on koottu kymmenen kohdetta ja aktiviteettia, joista löydät taatusti hauskaa ajanvietettä päivään jos toiseenkin. Suomen ilmastosta johtuen suurin osa niistä on tarjolla vain kesäisin, mutta mukana on myös muutama poikkeus. Tarjolla on toden...
Jätä stressaava kaupunkiarki taakse ja astele metsän vehreään suojaan. Suomi on täynnä aivan upeita metsiä ja korpimaita, joita on mahdollista käydä samoamassa melkein minä vuoden aikana tahansa. Valinnanvaraa riittää Etelä-Suomen kangas- ja havumetsistä Lapin tuntureihin, soihin ja tunturikoivikoihin. Osa vaellusreiteistä...