Mikään ei voita seikkailua tien päällä! Kun maa polttaa jalkojesi alla, tarvitset vain ajopelin ja päämäärän, tai ainakin suunnan. Asian helpottamiseksi alle on koottu kymmenen kohdetta, joissa et taatusti mene vikaan. Niistä saat reissullesi rungon tai päämäärän. Älä kuitenkaan suunnittele liikaa – road tripillä tärkeintä on vapaus!
10 kohteen setissä on yksi kohde Suomesta, loput löydät maamme länsi- ja eteläpuolilta. Lyhyeen road tripiin kätevin määränpää on yleensä Baltia, josta matkaa voi halutessaan venyttää Puolaan, Saksaan tai vaikka Tšekkiin asti. Toinen reittisuunta on länsi, jossa lyhyeen reissuun voi sisällyttää Ruotsin ja Tanskan sekä pidempään matkaan Keski-Euroopan maat tai Atlantin reunavaltiot. Kolmas vaihtoehto on kiertää Itämeri – valinta on sinun. Muista kuitenkin, että pitkää reissua ei kannata aikatauluttaa tarkasti – varaudu yllätyksiin ja anna fiiliksen viedä!
- 1
Tampere
Rento ja kaunis lomakaupunki
- Pariskunnat
- Perheet
- Historia
- Yöelämä
- Valokuvaus
- Shoppailu
Onpa matkasi lyhyt tai pitkä, Suomesta sen reitille kannattaa valita Tampere. Se on Pohjoismaiden suurin sisämaakaupunki, josta löydät samalla kertaa kattavasti nähtävyyksiä, historiallista tehdasarkkitehtuuria, lumoavia järvimaisemia sekä Suomen parhaimpiin lukeutuvan tapahtumatarjonnan. Kaupungin sydän on sen keskeltä kahtia jakava Tammerkoski, jota ympäröivässä tehdasmiljöössä on muun muassa museoita, kahviloita sekä putiikki poikineen. Kaupungin muita tärppejä ovat ainakin ikisuosittu Särkänniemen huvipuisto ja sen yhteydessä sijaitseva Näsinneulan näkötorni, historialliset Pispalan ja Pyynikin kaupunginosat sekä Pyhäjärvessä sijaitseva Viikinsaari.
Jos road trip -matkasi rajoittuu Suomeen, Tampere kuuluu sen reitille melkeinpä automaattisesti. Jos puolestaan suuntaat myös ulkomaille, täältä sinun on helppo jatkaa matkaasi kohti pohjoista tai Turussa ja Helsingissä sijaitseviin satamiin. Kovin lyhyeksi Tampereen-vierailua ei kuitenkaan kannata suunnitella – tänne saatat jämähtää!
Kartta - 2
Tallinna
Upea vanhakaupunki ja lyömätön ravintola- ja palvelutarjonta
- Pariskunnat
- Perheet
- Historia
- Yöelämä
- Valokuvaus
- Shoppailu
Viron pääkaupunki Tallinna sopii täydellisesti sekä matkan päämääräksi että osaksi pidempää Baltian- tai Euroopan-reissua. Kaupungin ykköskohde on keskustan ytimessä sijaitseva vanhakaupunki, josta löydät keskiaikaisia kujia, kirkkoja, torneja ja kaupunginmuurin sekä museoita ja runsain mitoin palvelu- ja ravintolatarjontaa. Vanhankaupungin ulkopuolella sijaitsevista kohteista kannattaa puolestaan huomioida ainakin keskustan länsi-, pohjois- ja koillispuolilla sijaitsevat hiekkarannat, Pohjoismaiden suurimpiin lukeutuva taidemuseo Kumu sekä upea Kadriorgin palatsi. Koska Tallinna on jo pitkään lukeutunut suomalaisten ehdottomiin suosikkikohteisiin, tarjolla on valtavasti turisteille suunnattua ravintola-, ostos- ja palvelutarjontaa, josta löytyy varmasti jotain aivan jokaiseen makuun. Koska viihtyminen ei ole ongelma, esimerkiksi koko Baltiaan suuntautuvalla reissulla Tallinnaan kannattaakin yleensä poiketa vasta matkan lopuksi.
Suomesta pääset Tallinnaan helpoiten Helsingistä lähtevällä autolautalla. Perillä auto kannattaa yleensä pysäköidä vanhankaupungin ulkopuolella sijaitsevalle maksulliselle ja valvotulle pysäköintialueelle. Moottori- tai polkupyörän saat lähes aina myös hotellisi yhteyteen. Pidä kuitenkin huoli, että pysäköintipaikka on joko lukitun portin takana tai että siihen kohdistuu kameravalvonta.
Kartta - 3
Berliini
Historiaa, kulttuuria, shoppailua, biletystä… metropoli isolla M:llä
- Pariskunnat
- Perheet
- Historia
- Yöelämä
- Valokuvaus
- Shoppailu
2000-luvulla matkailijoiden huippusuosioon noussut Berliini on ns. ”varma nakki”. Kaupungissa on hurja määrä historiallisia maamerkkejä ja museoita, mutta samanaikaisesti se on myös todellinen biletyksen, shoppailun ja kulinarismin mekka. Kun päälle lisätään vielä keskustan laidalla sijaitsevat uimarannat sekä lähialueen huippukohteet, kuten huikea Sanssoucin palatsi, kasassa on paketti, jolle ei löydy vertaa. Jos vierailet kaupungissa ensimmäistä kertaa, pakollisiin kohteisiin lukeutuvat ainakin Brandenburgin portti, Berliinin valtiopäivätalo ja televisiotorni sekä huippumuseoita tarjoava Museumsinsel eli Museosaari. Kaiken kaikkiaan vierailun arvoisia kohteita on helposti parisen sataa. Monet tosin suuntaavat Berliiniin vain ja ainoastaan juhlimaan ja/tai juomaan ja syömään hyvin. Ja miksipä ei: kaupungin bilekulttuuri on suorastaan legendaarista, tarjolla on kaikki maailman keittiöt, eikä oluttupaa tai -terassiakaan tarvitse juuri etsiä.
Hyviä ajoreittejä Suomesta Berliiniin on useita. Jos reissuun on käytettävissä enemmän aikaa, matkan voi taittaa joko Ruotsin ja Tanskan tai Baltian ja Puolan kautta. Nopeimman vaihtoehdon tarjoavat puolestaan meiltä Saksan pohjoisrannikolle liikennöivät autolautat.
Kartta - 4
Tukholma
Suomalaisten ikisuosikki, johon pääset helposti myös autolla
- Pariskunnat
- Perheet
- Historia
- Yöelämä
- Valokuvaus
- Shoppailu
Kaunis ja merellinen Tukholma tarjoaa nähtävää ja koettavaa ikään ja kokoon katsomatta. Kaupungin ehdottomia ykkösnähtävyyksiä ovat ainakin Stadsholmenin saarella sijaitseva vanhakaupunki, sen itäpuolella sijaitsevat museot, Djurgårdenin saari sekä satumainen Drottningholmin linna. Koska kyseessä on todellinen metropoli, valittavana on tietysti myös runsain mitoin ostospaikkoja, ravintoloita, baareja ja yöelämää. Kesäaikaan kannattaa huomioida myös kaupungin upeat puistot sekä pääosin sen itäpuolella sijaitseva saaristo. Keskustassa on helppo liikkua metrolla, bussilla tai raitiovaunulla, kun taas etäisempiin kohteisiin pääset paikallisjunalla tai vesibussilla.
Jos haluat tehdä road tripin nimenomaan Tukholmaan, Suomesta ainut järkevä reitti kulkee Lapissa sijaitsevan länsirajamme kautta. Etelä-Suomesta ajomatka perille on pitkä mutta taatusti myös mieleenpainuva. Pysähdyspaikoiksi sopivat esimerkiksi Oulu ja Ruotsin puolella Uumaja tai mikä tahansa muu rannikon kaupungeista. Jos matkasi jatkuu Tukholmasta kauemmas – esimerkiksi Kööpenhaminaan tai vaikka Saksaan – Pohjanlahden kierros kannattaa skipata ja varata ennemmin autopaikka Helsingistä tai Turusta perille vievään lauttaan.
Kartta - 5
Pärnu
Rentoudu hoidoissa, kylpylässä tai rannalla
- Pariskunnat
- Perheet
- Historia
- Yöelämä
- Valokuvaus
- Shoppailu
Viron länsirannikolla sijaitseva Pärnu on lomakaupunki vailla vertaa ja nappivalinta osaksi Baltiaan suuntautuvaa road tripiä. Periltä löydät suuren määrän pieniä ja suuria kylpylöitä, Baltian upeimpiin lukeutuvan hiekkarannan sekä myös tukun historiallisia nähtävyyksiä, kuten Tallinnan portin ja jo 1400-luvulla rakennetun Punaisen tornin. Kaupungiksi se on pieni – vakituisia asukkaita on alle 50 000 – mutta varsinkin kesän lomakaudella väkiluku paisuu huomattavasti. Jos mahdollista, Pärnuussa vierailu kannattaakin pyrkiä ajoittamaan kaikkein kovimman lomasesongin ulkopuolelle, ainakin jos majoituksen haluaa saada edulliseen hintaan. Jos poikkeat paikan päälle pidemmäksi aikaa, itse Pärnun lisäksi kannattaa vierailla myös läheisellä Saarenmaalla ja/tai upeissa Soomaan ja Matsalun kansallispuistoissa.
Koska Pärnu sijaitsee Tallinnan ja Riian välisen ajomatkan puolivälissä, siellä on erittäin helppo poiketa Baltiaan suuntautuvalla auto- tai muulla reissulla. Vähimmillään perille pääsemiseen kannattaa varata pari päivää. Auton tai muun kulkupelisi voit yleensä pysäköidä majapaikkasi yhteyteen.
Kartta - 6
Kööpenhamina
Pohjoismainen suosikki ja todellinen road trip -klassikko
- Pariskunnat
- Perheet
- Historia
- Yöelämä
- Valokuvaus
- Shoppailu
Tanskan Kööpenhamina on monipuolinen matkakohde, joka tarjoaa loistavat puitteet sekä kulttuurilomaan, biletykseen että rentoutumiseen lasten kanssa tai ilman. Kaupungin tärppejä ovat ainakin kaunis Nyhavnin satama-alue, ikoninen Kööpenhaminan Tivoli, Christiansborgin palatsi, Amalienborgin linna, Rundetårn-torni, Louisianan modernin taiteen museo ja Langelinie-promenadin edustalta löytyvä Pieni merenneito -patsas. Lämpimällä säällä kannattaa huomioida myös aivan ydinkeskustan tuntumassa sijaitsevat ulkouima-altaat sekä Svanemøllestrandenin ja Amagerin hiekkarannat. Kaupungin keskustassa on erittäin helppo liikkua kävellen, pyörällä tai metrolla.
Road Trip Suomesta Kööpenhaminaan on todellinen klassikko. Luonnollinen välietappi on Tukholma, johon pääset meiltä joko autolautalla tai Tornion kautta. Kööpenhaminasta matkaa voi jatkaa joko muualle Tanskaan tai Saksaan ja sieltä edemmäs. Pelkkään Kööpenhaminan-reissuun kannattaa varata ainakin viikko, kun taas Keski- tai Länsi-Eurooppaan suuntautuvaan road tripiin niitä kuluu helposti kaksi tai kolme.
Kartta - 7
Riika
Baltian suurin ja kaunein pääkaupunki
- Pariskunnat
- Perheet
- Historia
- Yöelämä
- Valokuvaus
- Shoppailu
Latvian Riika on poikkeuksellinen pääkaupunki, jonka kauneus tunnustetaan laajalti. Sen ehdoton ykköskohde on Unescon maailmanperintöluetteloon valittu Riian vanhakaupunki, josta löydät muun muassa kuuluisan Mustapäiden talon, 1200-luvulla rakennetun Riian tuomiokirkon sekä Pyhän Pietarin kirkon, jonka tornissa on myös suosittu näköalatasanne. Muita tärppejä ovat huippumoderni Latvian kansalliskirjasto sekä massiivinen, vuonna 1935 pystytetty Vapauden muistomerkki. Moni arvostaa myös kaupungin ruoka- ja juomakulttuuria sekä vilkasta yöelämää. Hintataso on edullinen, pois lukien turisteja vilisevä vanhakaupunki, jossa paikalliset eivät juuri asioi.
Road tripille – teetpä sen sitten autolla, moottoripyörällä tai polkien – Riika sopii kuin valettu. Tallinnasta perille autoilee hieman yli neljässä tunnissa, joskin yleensä välissä kannattaa poiketa ainakin Pärnussa. Riiasta matkaa voi puolestaan jatkaa esimerkiksi Latvian länsirannikolla sijaitsevaan Ventspilsiin tai Liettuan Kaunasiin tai Vilnaan.
Kartta - 8
Praha
Boheemi ja romanttinen Keski-Euroopan helmi
- Pariskunnat
- Perheet
- Historia
- Yöelämä
- Valokuvaus
- Shoppailu
Tšekin pääkaupunki Praha on lumoavan kaunis matkakohde, jossa ei huomista murehdita. Kaupungin sydän on Vltavajoen mutkassa sijaitseva Prahan vanhakaupunki, jossa on muun muassa historiallinen raatihuone, Jan Husin muistomerkki, useita kirkkoja sekä tietysti oluttupa poikineen. Joen yli johtavan Kaarlensillan toisella puolella odottaa puolestaan suuri Prahan linna, jonka alueella on useita kiehtovia kohteita, kuten jylhä Pyhän Vituksen katedraali. Praha on myös täynnä kauniita ja reheviä puistoja, joissa voit rentoutua vaikka piknikillä. Kaupungin hintataso on Suomeen verrattuna edullinen, pois lukien vanhakaupunki, jonka hinnoissa on huomattavasti ”turistilisää”. Nälän tai janon yllättäessä kannattaa hypätä metroon: sillä pääset vanhankaupungin laidalta hetkessä huomattavasti edullisempiin maisemiin.
Road trip -kohteeksi Praha sopii hyvin, kunhan istumalihakset ovat kunnossa. Nopeimmin perille pääsee matkustamalla Suomesta ensin lautalla Saksan pohjoisrannikolle. Sieltä perille autoilee nopeimmillaan parissa päivässä. Hyviä välietappeja ovat esimerkiksi Berliini tai Leipzig.
Kartta - 9
Gdańsk
Hansaliiton arkkitehtuuria, edullisia ravintoloita ja 30 kilometriä hiekkarantaa
- Pariskunnat
- Perheet
- Historia
- Yöelämä
- Valokuvaus
- Shoppailu
Puolan rannikolla sijaitseva Gdańsk tarjoaa historiallisia nähtävyyksiä, paljon edullisia ravintoloita ja lähes loputtomiin jatkuvan hiekkarannan. Keskustan tunnetuin maamerkki on massiivinen Bazylika Mariacka eli Mariankirkko, jonka rakennustyöt aloitettiin 1300-luvun puolivälissä. Muita näkemisen arvoisia kohteita ovat muun muassa Długi Targ -aukio, Neptunuksen suihkulähde, Pyhän Katariinan kirkko, SS Sołdek -museolaiva sekä keskiaikainen Stary Żurawin nostokurki. Jos historialliset nähtävyydet eivät innosta, tarjolla on toki myös lukemattomia olutkellareita ja -terasseja sekä edellä mainittu ranta, jolla on mittaa hurjat 33 kilometriä. Rannan palvelut keskittyvät Gdańskin länsipuolella sijaitsevaan Sopotiin, jossa on myös historiallinen Grand Hotel -rantahotelli sekä Euroopan pisin puulaituri.
Suomesta pääset Sopotiin joko suoralla lennolla tai teitä pitkin Baltian kautta. Nopeimmillaan perille autoilee parissa päivässä, joskin yleensä matka kannattaa tehdä huomattavasti hitaammin. Hyviä välietappeja ovat ainakin Pärnu, Riika, Vilna ja/tai Klaipėda.
Kartta - 10
Amsterdam
Kanaalien kaupunki, josta on moneksi
- Pariskunnat
- Perheet
- Historia
- Yöelämä
- Valokuvaus
- Shoppailu
Hollannin pääkaupunki Amsterdam on samanaikaisesti sekä biletyksen mekka, kulttuurin kehto että erinomainen perhekohde. Kaupungin kiehtovin yksityiskohta ovat keskustan kanavat, joiden ansiosta sen tunnelma on romanttinen, suorastaan lumoava. Muista nähtävyyksistä on mainittava ainakin huikea Rijksmuseum, Van Gogh -museo, Anne Frankin talo, punaisten lyhtyjen alue sekä kaunis Vondelparkin puisto. Keskusta on verrattain kompakti, ja suurin osa välimatkoista taittuu jalan. Amsterdamin-reissua suunnitellessa kannattaa pitää mielessä, että etenkin kesän lomakaudella kaupunki voi olla liiankin suosittu. Tämä näkyy paitsi hotellien hinnoissa myös museoissa, joiden liput on varattava hyvissä ajoin etukäteen verkosta.
Suomesta pääset Amsterdamiin autolla tai moottoripyörällä nopeimmillaan 2–3 päivässä. Tukholman kautta matkaavalle hyviä välietappeja ovat esimerkiksi Kööpenhamina ja Pohjois-Saksan kaupungit, kuten Kiel, Hampuri tai Bremen. Rahkeiden riittäessä matkaa voi jatkaa Amsterdamista esimerkiksi Pariisiin tai vaikka Espanjaan asti.
Kartta