Henkilökunta oli ystävällistä ja huone siisti. Ainoa miinus, joskin suuri sellainen, tuli henkilökunnan toiminnasta taksin tilaamisen suhteen. Selvitimme edellisenä päivänä paljonko pitää varata aikaa taksin tilaamiseen ja taksimatkaan hotellilta kentokenttäbussille. Varasimme reilusti enemmän kuin henkilökunta ohjeisti. Siitä huolimatta myöhästyimme lentokenttäbussista, koska henkilökunta ei ilmeisesti saanut tilattua taksia meille, vaikka kellon tikittäessä eteenpäin vakuuttelivat, että kyllä se ihan parin minuutin sisällä tulee. Mikäli emme olisi uskoneet henkilökunnan useita toistuvia vakuutteluja taksin saapumisesta parin minuutin sisään, ja olisimme napanneet taksin lennosta, olisimme ehtineet bussiin.