Takana ihana loma Krakovassa! Yövyimme tyytyväisinä 5 yötä Home hotellissa. Sijainti oli loistava, ei ihan vanhassa kaupungissa, mutta aivan rajalla, vain pieni puisto erotti vanhan kaupungin ja hotellimme. Sijainnin ansioista hotellin hinnat olivat alhaisemmat kuin mitä vanhassa kaupungissa, ja oltiin myös pois hälinästä. Kuitenkin hotellista oli lyhyt kävelymatka kaikkialle, juutalaiskaupunginosaan, vanhaan kaupunkiin, linnoitusalueelle jne.
Buffet-aamiaisella pärjättiin pitkälle päivään ja hotellin henkilökunta oli hymyilevää ja ystävällistä. Saimme vielä paremman huoneen kuin mistä olimme alun perin maksaneet, joten emme voi antaa hotellista kuin hyvä arvosanat. Ainoa miinus tuli siisteydestä (ihan ok, mutta siistimpääkin olisi voinut olla) ja siitä, ettei hotellissa ollut ravintolaa. Koko päivän reissusta tulleena olisi joskus kaivannut viinilasillista omalla hotellilla ennen íllalliselle lähtöä...