Saapuminen CDG:ltä hotelliin sujuu julkisilla melko helposti, joko suoraan bussilla Operalle tai, sitten junalla
Vastaanotto miellyttävä ja iloinen. Huoneen sai aikaisemmin kuin oli ilmoitettu, joka oli iso plussa. Kielitaito (englanti) oli respan henkilökunnalla keskivertoa parempi.
Huone oli siisti, mutta todella pieni. Liikkuminen isommalle ihmiselle on varmasti hankalaa, kuten myös WC:ssä käynti. WC.n istuin oli nimittäin suihkutiloissa sijoitettu pieneen syvennykseen, jonne piti peruuttaa. Pesualtaan sijoittaminen oli myös hoidettu niin, että se haittasi WC:n käyttöä.
Mikäli maksaa hotellin omilla sivuilla olevan hinnan, niin maksaa mielestäni hieman liikaa.
Hyvää oli myös sijainti, eli kaikkialle pääsi helposti joka reippailemalla tai sitten metrolla.
Kokonaisuudessaan voisin suositella hotellia nuorelle pariskunnalle joka haluaa kokea Pariisin, eikä koe tarvetta viettää aikaa Hotellissa, mutta arvostaa siisteyttä ja hyviä kulkuyhteyksiä.
Pienenä miinuksena, voisi kyllä sanoa vielä, hissin koon, joka oli todella pieni, max. 4hlö. sekä huoneen siivouksessa käytettiiin todella voimakkaita tuoksuja, joka tosin lienee melko yleistä keski-euroopassa.