Jos etsit halpaa majoitusta Turusta, kannattaa jatkaa lukemista. Alla esittelemme nimittäin viisi turkulaista majapaikkaa, joista löydät varmasti etsimäsi. Kolme niistä on aivan kaupungin ydinalueella, kaksi puolestaan hieman etäämmällä. Keskustan paikoissa on kaikki tarpeellinen, mutta ei ravintoloita tai vapaa-ajan tiloja. Etäisemmät majapaikat tarjoavat sen sijaan myös ne, ja toisessa on jopa kuntosali ja sisäuima-allas! Monille muutaman kilometrin etäisyys voi olla punainen vaate, mutta kannattaa huomata, että Turun busseilla tällainen matka taittuu hyvin nopeasti. Kesällä matkat voi kulkea myös kaupunkipyörällä. Pariin valituista majapaikoista voi tuoda myös lemmikin, kunhan asiasta ilmoittaa jo varauksen yhteydessä.
Huonetta varatessa kannattaa miettiä, miten paljon aikaa hotellissa tulee viettämään. Jos paikan päällä aikoo ainoastaan nukkua, hotellin tasolla ja palveluilla ei liene suurta väliä. Toisaalta, jos hotellissa pitäisi myös esimerkiksi työskennellä tai istua iltaa, se kannattaa valita tarkemmin.
- 1
Omena Hotel Turku Humalistonkatu
- Halpa
Hyvin lähellä Turun rautatieasemaa sijaitseva Omena Hotel Humalistonkatu on itsepalveluperiaatteella toimiva ketjuhotelli, jossa majoitut helposti ja mukavasti. Hotellin huoneissa on sängyn lisäksi muun muassa jääkaappi, mikrouuni, kahvin- ja vedenkeitin, taulutelevisio ja kylpyhuone, eli juuri ne mukavuudet, joita eniten tarvitset. Vapaa-ajan tiloja tai ravintolaa hotellissa ei ole, mutta lisämaksusta huoneeseen voi tilata aamiaisen. Hotelliin pääsee sisään sähköpostitse lähetettävän pääsykoodin avulla. Kaikki on suunniteltu mahdollisimman helpoksi, joten voit keskittyä siihen, minkä vuoksi Turkuun saavuit.
Hotelli sijaitsee Humalistonkadulla, noin kahden korttelin päässä Turun rautatieasemasta. Aurajoki ja Turun kauppatori ovat melkein yhtä lähellä, mutta päinvastaisessa suunnassa. Ravintoloita ja kauppoja löydät hotellin eteläpuolelta. Keskeisen sijainnin ansiosta useimpiin keskustan kohteisiin pääsee helpoiten kävellen; hieman kauemmas pääset kaupunkipyörällä tai Föli-bussilla.
Osoite: Humalistonkatu 7, 20100 Turku, Suomi.
Puhelin: +358 600 555 222
Kartta - 2
Hotel Harriett
- Halpa
Turun edullisimpiin hotelleihin lukeutuva Hotel Harriett tarjoaa perustason majoitusta huippusijainnilla. Huoneissa on oma kylpyhuone, työpöytä ja televisio; lisäksi vieraat saavat käyttöönsä yhteiset tilat, joissa on muun muassa jääkaappi ja keittiö. Hotellin sisäänkirjautumisaika on yleensä kello 15–23, mutta asia kannattaa tarkistaa varausta tehdessä. Hotelli sijaitsee vain kahden korttelin päässä Turun rautatieasemalta, ja hyvin lähellä keskustan ostospaikkoja, baareja ja yöelämää. Aurajoen rantaan hotellista on noin neljän korttelin matka, ja Turun Tuomiokirkolle etäisyyttä on pari kilometriä.
Vieressä olevan aseman vuoksi Hotel Harriett sopii erinomaisesti Turkuun junalla saapuville. Kaupungin linja-autoasemalta matkaa on hieman enemmän, vajaa kilometri, mutta sekin taittuu verrattain helposti Läntistä Pitkääkatua pitkin. Jos saavut paikan päälle autolla, pysäköintipaikkoja kannattaa kysellä hotellista. Jos hotellin omat paikat ovat täynnä, halvimmat pysäköintipaikat löytyvät hotellin länsipuolella olevista kortteleista.
Osoite: Käsityöläiskatu 11, 20100 Turku, Suomi.
Puhelin: +358 40 9102 222
Kartta - 3
Hostel Linnasmäki
- Halpa
Hostel Linnasmäki on kehuttu pienen budjetin majapaikka, josta löytyy myös sisäuima-allas, sauna ja kuntosali. Se sijaitsee noin neljän kilometrin päässä Turun ydinkeskustasta, mutta matka taittuu nopeasti bussilla, autolla tai polkupyörällä. Vaikka majoituspaikan nimessä on ”Hostel”, huoneissa on kaikki hotelleista tutut mukavuudet, kuten oma kylpyhuone, taulutelevisio ja ilmainen Wi-Fi. Yllä mainittujen vapaa-ajan tilojen lisäksi vieraat saavat käyttöönsä myös yhteisen keittiön. Hotellissa on myös ravintola, josta saa ainakin aamiaista ja lounaan, sekä polkupyörävuokraamo.
Hostel Linnasmäkeen on erittäin helppo saapua autolla, sillä se sijaitsee hyvin lähellä E18-tien liittymää. Julkisista perille tuovat ainakin Föli-bussit 14, 15 ja 73, joihin voit nousta Turun keskustassa. Pyöräillen matka keskustaan taittuu luonnonkauniin Koroisen kautta. Kesäaikaan se on myös erinomainen uima- ja piknikpaikka.
Osoite: Lustokatu 7, 20380 Turku, Suomi.
Puhelin: +358 2 4123 500
Kartta - 4
Artukaisten Paviljonki
- Halpa
Hyvä edullinen vaihtoehto koiran kanssa matkustavalle on Artukaisten Paviljonki. Se sijaitsee Turun länsiosassa olevan Artukaisten kartanon vieressä, noin 20 minuutin bussimatkan päässä kaupungin keskustasta. Perustason hotelliksi Artukaisten Paviljonki on yllättävän monipuolinen, sillä 58 huoneen lisäksi sen tiloista löytyy muun muassa kokoustiloja, sauna, kattoterassi ja puutarha. Koirat ovat tervetulleita, ja niille löytyy läheltä runsain mitoin ulkoilumaastoa. Hotellin lähellä sijaitsevista kohteista kannattaa huomioida ainakin HK Areena ja Turun messukeskus. Molempiin kävelee hotellista alle 10 minuutissa, eli niihin suuntaaville tämä hotelli sopii täydellisesti.
Jos saavut Turkuun autolla, pääset Artukaisten Paviljonkiin helpoiten sen läheltä kulkevan E63-tien kautta. Turun rautatieasemalta matka taittuu puolestaan kätevästi Föli-bussilla 32, joka tuo sinut aseman edestä suoraan hotellin viereen. Sään ollessa hyvä hotellin ja keskustan välisen matkan voi taittaa myös kaupunkipyörällä.
Osoite: Messukentänkatu 11, 20210 Turku, Suomi.
Kartta - 5
Hostel Harriett
- Halpa
Hostel Harriet tarjoaa huippuhalpaa hostellimajoitusta aivan Turun keskustassa. Se on samannimisen hotellin edullisempi sisaryritys. Rakennus on sama, mutta hotellista poiketen huoneet ovat pienempiä, ja niissä ei ole omaa kylpyhuonetta. Televisio ja Wi-Fi-yhteys huoneissa on. Kylpyhuoneen lisäksi yhteisissä tiloissa on myös keittiö sekä huonekohtaiset pöydät. Lisämaksusta hostelliin voi tuoda myös lemmikin. Pitkään majoittumiseen hostelli ei välttämättä sovi, mutta yöksi tai pariksi se on hyvä vaihtoehto.
Hostel Harriet sijaitsee Käsityöläiskadulla, parin korttelin päässä Turun rautatieasemalta. Lähialueen nähtävyyksistä kannattaa huomioida ainakin kaunis Puolalanpuisto, monipuolinen Turun taidemuseo, goottilaistyylinen Mikaelinkirkko sekä Aurajoen rannat, laivat ja palvelutarjonta. Kaikkiin näihin pääset hostellista helposti kävellen. Etäisempiin kohteisiin voit kulkea Turun seudun joukkoliikenteen Föli-busseilla.
Osoite: Käsityöläiskatu 11, 20100 Turku, Suomi.
Puhelin: +358 40 9102 222
Kartta