Olipa kyseessä laaja kulttuuritarjonta, huipputason jalkapallo, erinomainen ruoka tai vilkas yöelämä, Barcelona tarjoaa jokaiselle jotakin. Kaupunki on myös yksi Espanjan perheystävällisimmistä kohteista, ja kiinnostavaa tekemistä ja näkemistä riittää kaikenikäisille matkailijoille.
Kun listasimme lapsiperheille soveltuvaa tekemistä Barcelonassa, jätimme väliin kaikkein ilmeisimmät kohteet. Luonnollisesti jokainen kaupunkiin suuntaava matkailija voi mennä rannalle tai katsomaan La Ramblan katutaiteilijoita. Olemme valinneet tähän kohteita, jotka soveltuvat erityisesti nuorille ja tekevät heidän oleskelustaan hauskan ja ikimuistoisen.
- 1
Tibidabon huvipuisto
Jännitystä ja hauskanpitoa vuodesta 1905 lähtien
- Perheet
- Historia
- Valokuvaus
Yksi Euroopan vanhimmista huvipuistoista sijaitsee hieman Barcelonan keskustan ulkopuolella, kaupungin luoteispuoleisilla vuorilla. Matka on kuitenkin vaivan arvoinen. Yli 500 metriä merenpinnan yläpuolella sijaitsevasta huvipuistosta avautuu upeat näkymät Barcelonan ylle (korkealle kohoavista laitteista näköala on tietysti vielä huikeampi). Tarjolla on paljon hauskoja laitteita, kuten maisemassa mutkitteleva vuoristorata. Nykystandardien mukaan mitattuina laitteet eivät ole hurjimmasta päästä, joten ne sopivat parhaiten pienemmille lapsille. Huvipuistossa on myös hyvä ravintolavalikoima.
Osoite: Plaza del Tibidabo, 3−4, 08035 Barcelona, Espanja
Avoinna: Aukioloajat vaihtelevat vuodenajan mukaan
Puhelin: +34 932 11 79 42
Kartta - 2
CosmoCaixa-tiedemuseo
Käytännönläheistä oppimista
- Halpa
- Perheet
Lue lisääTibidabo-huvipuiston lähettyvillä sijaitseva CosmoCaixa on yksi Euroopan suurimmista tiedemuseoista, ja sen kokoelmat kattavat hämmästyttävän laajan aihevalikoiman. Museossa viihtyvät niin tähtitieteestä, eläintieteestä kuin geologiastakin kiinnostuneet lapset. Suurin osa näyttelyistä on hyvin käytännönläheisiä, mutta Touch, touch! on niistä kaikkein interaktiivisin. Henkilökunnan valvonnassa lapset ja nuoret oppivat, minkä Välimeren alueen kasvien ja eläinten kanssa on turvallista olla vuorovaikutuksessa ja mitä niistä on syytä välttää. Mikä parasta, lapset pääsevät sisään ilmaiseksi.
Osoite: Carrer d'Isaac Newton, 26, 08022 Barcelona, Espanja
Avoinna: Päivittäin kello 10–20
Puhelin: +34 932 12 60 50
Kartta - 3
Museu de la Xocolata
Barcelonan makein museo
- Perheet
- Ruoka
- Historia
Lue lisääHei lapset, olemme menossa museoon… nimittäin suklaamuseoon! Kuuletko jo riemun kiljahdukset? Museo on pieni kooltaan, mutta suuri sokeripitoisuudeltaan. Jopa pääsylippu tähän Cuitadellan puiston lähistöllä sijaitsevaan historialliseen rakennukseen on suklaata. Katkeran makealla kaakaopavulla on Barcelonassa pitkä ja mielenkiintoinen tarina, josta tässä museossa kerrotaan osa. Lisäksi museossa on esillä suklaataidetta, ja paikan päällä järjestetään suklaan valmistusta ja käsittelyä koskevia työpajoja. Lataa ääniopassovellus ennen kohteessa vierailua, niin saat siitä enemmän irti.
Osoite: Carrer del Comerç, 36, 08003 Barcelona, Espanja
Avoinna: 15.6.–15.9.: maanantaista lauantaihin klo 10–20, sunnuntaisin klo 10–15; 16.9.–14.6.: maanantaista lauantaihin klo 10–19, sunnuntaisin klo 10–15
Puhelin: +34 932 68 78 78
KarttaValokuva: SuecAsi (CC BY-SA 4.0) muokattu
- 4
Ciutadellan puisto
Näkemistä ja tekemistä riittää
- Halpa
- Perheet
Lue lisääCiutadellan puiston rauhaan ja hiljaisuuteen on mukava paeta kaupungin vilinää, mutta puisto tarjoaa myös monenlaista mielenkiintoista näkemistä ja tekemistä. Historiallinen Katalonian parlamenttitalo tai Kolmen lohikäärmeen linna eivät ehkä niinkään kiinnosta lapsia, mutta luonnontieteellisessä museossa he luultavimmin viihtyvät. Puistossa voi myös veneillä järvellä, ihailla upeita suihkulähteitä tai nauttia miellyttävästä kävelyreitistä puiden siimeksessä. Lapsille on useita leikkipaikkoja, ja luonnollisen kokoinen villamammuttimalli kiinnostaa pienempiä matkailijoita varmasti.
Osoite: Passeig de Picasso, 21, 08003 Barcelona, Espanja
Kartta - 5
Bosc Urbà -köysipuisto
Urbaani viidakkoseikkailu
- Seikkailu
- Perheet
Barcelonan ympäristössä on useita seikkailupuistoja, mutta useimmat niistä ovat huomattavan ajomatkan päässä kaupungista. Keskustan Avinguda Diagonal -kadun päässä sijaitsevan Bosc Urbàn sijainti on kuitenkin erinomainen. Sateen varalta katetussa puistossa on kolme reittiä, joiden esteiden haastavuustaso kasvaa asteittain. Yli 12-vuotiaille tarkoitetulla haastavimmalla reitillä on 20 eri aktiviteettia, kuten nyrkkeilysäkki, köysirata ja benjihyppy. Kaikilla reiteillä on korkealuokkaiset valjaat ja turvavarusteet.
Osoite: Parc del Forum, s/n, 08019 Barcelona, Espanja
Avoinna: Maanantaista perjantaihin klo 10−18, lauantaista sunnuntaihin klo 10−15 (avoinna vain viikonloppuisin marraskuusta maaliskuuhun)
Puhelin: +34 931 17 34 26
Kartta - 6
Bubbleparc
Pehmeä ja turvallinen seikkailu
- Seikkailu
- Perheet
Seikkailupuistoissa ei ole sinänsä mitään uutta, mutta Bubbleparc tekee vaikutuksen monipuolisella tarjonnallaan. Yksi paikan vetonauloista on 12 metriä korkea ”bungydome” – trampoliini, jolla voi hyppiä joka suuntaan. Valikoimaan kuuluu myös bubblepodeja (vesialtaassa kelluvia zorb-palloja) ja perheen pienimmille soveltuvia törmäilyveneitä. Puisto on Maremagnum-ostoskeskuksen katolla ja sinne on vapaa pääsy, mutta jokaiseen laitteeseen ja aktiviteettiin on ostettava liput.
Osoite: Maremagnum-ostoskeskus, Moll d'Espanya, 5, 08039 Barcelona, Espanja
Avoinna: 21.6.−11.9.: päivittäin klo 12–22; 12.9.–20.6.: viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 12–20
Kartta - 7
Illuusioiden museo
Ole osa taidetta
- Perheet
- Valokuvaus
Optisia illuusioita hyödyntäviä taidegallerioita syntyy ympäri maailmaa − mikä ei ole lainkaan yllättävää, sillä onhan niissä hauskaa!Taitavasti luodut maalaukset ja huolellisesti tiettyyn kulmaan asetetut valokuvat voivat saada aikaan vaikutelman siltä, että olet Titanicin keulassa, pakenemassa zombilaumaa tai varastamassa arvokkaita taideteoksia. Kaikki nämä kuvat löytyvät aivan La Ramblan tuntumassa sijaitsevasta Illuusioiden museosta. Muista ottaa mukaan kamera ja vilkas mielikuvitus!
Osoite: Carrer del Pintor Fortuny, 17, 08001 Barcelona, Espanja
Avoinna: Päivittäin klo 10–22
Puhelin: +34 618 55 56 55
Kartta - 8
Barcelonan merimuseo
Tutustu merenkäynnin saloihin
- Perheet
- Historia
- Valokuvaus
La Rambla -kadun satamanpuoleisessa päässä sijaitseva merimuseo tarjoaa kiehtovan katsauksen historiallisen satamakaupungin laivanrakennus- ja purjehduskulttuuriin. Aihe saattaa ensi alkuun kuulostaa lapsista pitkäveteiseltä, mutta esillepanon ansiosta museossa viihtyvät myös perheen pienimmät. Vanhoille telakoille rakennetussa museossa on luonnollisen kokoisia jäljennöksiä historiallisista sotalaivoista, ja vedessä museon edustalla on kolmemastoinen kuunari. Esillä on myös laaja valikoima laivojen pienoismalleja ja merenkulkuvälineitä. Tämä museo sopii parhaiten hieman vanhemmille lapsille, sillä käytännönläheistä oppimista on tarjolla vain vähän. Multimedianäytöt tekevät kuitenkin oppimisesta hauskaa.
Osoite: Av. de les Drassanes, s/n, 08001 Barcelona, Espanja
Avoinna: Päivittäin kello 10–20
Puhelin: +34 933 42 99 20
Kartta - 9
Barcelonan sataman köysirata
Upeat rannikkonäkymät
- Perheet
- Valokuvaus
Luonnonkauniissa maisemissa kulkeva köysirata vie 10 minuutissa Playa de San Sebastiánin lähistöltä Montjuïc-kukkulan huipulle. Vilkkaan merisataman yli kulkeva köysirata tarjoaa upeat näkymät rannikolle ja kaupunkiin. Köysirata avattiin ensimmäisen kerran vuonna 1929, ja sen punavalkoisissa vintage-vaunuissa näkyy ajan patina. Korkeasta iästään huolimatta köysirata on täysin turvallinen, ja se tarjoaa hauskan tavan tutustua maisemiin. Kovin tuulisella säällä köysirata ei tosin ole toiminnassa.
Osoite: Passeig Don Joan Borbó Comte Barcelona, S/N, 08039 Barcelona, Espanja
Avoinna: Aukioloajat vaihtelevat vuodenajan mukaan
Puhelin: +34 934 30 47 16
Kartta