8/10 Erittäin hyvä
9. toukokuuta 2019
Mainio hotelli hyvällä sijainnilla
Home Hotel sijaitsee kätevällä paikalla Mandalayn keskustassa. Lähistöltä löytyy hyviä ruokapaikkoja ja keskeisimmille nähtävyyksille ei ole kovin pitkä matka. Mandalayssa nähtävyydet ovat jonkin verran hajallaan, joten jonkinlaistan kulkuneuvoa tarvitsee joka tapauksessa. Kukaan ei näkynyt kävelevän tässä kaupungissa.
Hotellin siisteydessä ja palvelussa emme havainneet mitään moitittavaa. Huone oli hyvän kokoinen ja toimiva. Huone oli myös rauhallinen. Aamiaistarjonta oli kohtalaisen suppea ja tyypillisen aasialainen. Syötävää kuitenkin löytyi. Myös aamiaisella palvelu oli todella ystävällistä.
Vierailumme aikana paikallinen uusivuosi aiheutti pieniä haasteita, kun monet paikat olivat kiinni. Hotellin kautta onnistuimme kuitenkin järjestämään kaikki tarvitsemamme kuljetukset kätevästi. Hotellin kautta saimme myös järjestettyä kuljetuksen seuraavaan kohteeseen Baganiin, jonne ei netistä etukäteen selvitellen löytynyt mitään muuta vaihtoehtoa kuin kallis maan sisäinen lento.
Marko
Marko, 2 yön romanttinen matka
Tarkistettu Hotels.com-asiakasarvostelu