Huone oli todella pieni kahdelle hengelle, lattiatilaa ei paljon ollut laskea matkalaukkua tai kulkea. Naulakoilla olisi saanut hieman lisättyä myös säilytystilaa. Kylpyammeessa oli tummia hiuksia kun saavuimme ja vessapaperi oli koko ajan loppu vaikka huoneessamme kävi siivooja. Kerran pyysimme vessapaperia respasta ja kerran kävimme itse hakemassa siivoojan kärrystä, mikä oli hotellin käytävällä. Minibaarissa olisi ollut valko- ja punaviini, mutta huoneessa ei avaajaa, joten ne jäi juomatta. Aamupala oli hyvä! Tuoreita hedelmiä, kahvia, teetä, mehuja, muroja, munia, leikkeleitä, juustoa, makeita leivonnaisia yms. Lyhyen kävelymatkan päässä sekä Rossion että Baixa-Chiadon metroasemilta. Paljon liikkeitä ja ravintoloita lähellä. Aivan vieressä viinikauppa/-ravintola ja ihana vintageliike. Myös ratikkapysäkki tien päässä, jolla pääsee kiertelemään vanhaan kaupunkiin.