8/10 Erittäin hyvä
29. huhtikuuta 2013
Loistavaa palvelua
Hotelli sijaitsi kävelymatkan päässä Firan keskustasta. Meillä oli varattu neljäksi yöksi "superior suite," mutta huone oli melko pieni kuten yleensäkin Kreikassa. Sviitistä ei siis oikein voi puhua, vaikka muuten hotellin nettisivujen kuvat antoivat oikean kuvan. Huone oli remontoitu ja siisti, tosin aika viileä huhtikuussa. Kylpyhuone / wc oli osittain avoin, joten myöskään täyttä yksityisyyttä ei saanut siellä asioidessa.. Samoin huoneiden väliseinät olivat kuin paperia ja hiemankin korkeampi puheääni kuului naapurista. Hotellin henkilökunta oli erittäin avuliasta ja ystävällistä, erityisesti johtaja Niko. Hänen kauttaan vuokrasimme mm. edullisesti mönkijän kahdeksi päiväksi. Viimeiseksi yöksi Niko järjesti meidät samaan hintaan toiseen (neljän tähden) hotelliin Firan keskustaan, ja saimmepa huoneeseen pyynnöstä myös kuohuviiniä (erillinen maksu). Lopputulema: Olimme kaikesta huolimatta erittäin tyytyväisiä henkilökuntaan ja palveluntasoon, ja voimme suositella hotellia muillekin matkustaville pariskunnille. Luettelemani "viat" ovat hyvin tyypillisiä kreikkalaisissa kolmen tähden hotelleissa, joten niistä ei oikeastaan voi valittaa. And same in English: Thank you, Niko, for the excellent service! Just keep it going that way!
Tarkistettu asiakas
Tarkistettu Hotels.com-asiakasarvostelu