Huone oli todella pieni ja kylmä: ilmastointia ei saanut ensimmäisenä päivänä päälle, jotta huone lämpenisi. Silti ilmastointiaukosta puhalsi kylmää ilmaa ja aamulla ilmastointi meni itsestään päälle jäähdyttäen huoneen alle 20 asteiseksi. Henkilökuntaa ei kiinnostanut kun asiasta huomautin. Lisäksi huoneen piti olla max 3 hengelle, mutta huoneessa kaksi ihmistä ei mahtunut seisomaan vierekkäin, koska sänky vei käytännössä kaiken lattiatilan. Netti ei myöskään toiminut, vaikka piti.
Aamupala oli yksinkertainen ja siellä myytiin erikseen esim. take away -kahvia ja croissantteja. Mielestäni aamiaiseen pitäisi kuulua kaikki tarjolla oleva, etenkin kun se maksoi 10€/hlö.
Olen kahdesti käynyt hotellissa, eikä ongelmia ole korjattu, joten en enää mene tähän hotelliin. Viimeinen niitti oli epäystävällinen henkilökunta, jota ei kiinnostanut viihdynkö vai en.