Persoonallinen pieni hotelli vanhassa rakennuksessa, ystävällinen ja englanninkielentaitoinen henkilökunta jolta sai hyvin neuvoja esim. ruokapaikoista, julkisten kulkuneuvojen käytöstä yms. Erinomainen sijainti keskustassa. Huoneemme oli pihan puolella ja hyvin hiljainen (keskellä viikkoa ainakin). Aivan hyvä aamiainen, varhaisen lentoaikataulumme vuoksi meille järjestyi myös aamupalaa ennen varsinaisen tarjoiluajan alkamistakin. Wifi toimi hyvin huoneessa. Hotelli sijaitsee rakennuksen ylemmissä kerroksissa, kulku huoneisiin tapahtuu kahdella erillisellä pienellä hissillä, ja matkalla on myös käytäviä ja useita portaita. Jos liikkuminen on hankalaa tai matkatavaroita paljon, kannattaa ehkä miettiä. Patja vuoteessamme oli todella kova eikä siihen lupauksista huolimatta tullut parannusta.