Jos olet joskus kuullut, että seinät ovat paperia, niin koskaan ei asia ole ollut niin konkreettinen kuin tässä hotellissa. Naapurihuoneessa unissaan mumiseva henkilö sai minut heräämään, koska se yöllä kuulosti siltä, että hän on samassa sängyssä kanssani. Oven alla on 2cm rako käytävään, minkä vuoksi käytävän melu kuuluu huoneeseen aivan kuin ovea ei olisikaan. Sänky oli kaiken lisäksi huono ja näiden vuoksi yöunet jäivät olemattomaksi.
Huoneesta näkymä oli kuiluun talon keskellä, jossa jätevesi kulki, joten joka kerta, kun joku veti vessan alkoi huoneessa kuulua kohina.
Tilat ovat siistit ja henkilökunta uskomattoman palvelualtista. Tämä onkin ainut asia mikä hotellin pisteitä nosti edes vähän. Harmittavaa, että hotellin huoneet ovat niin toimimattomat, koska henkilökunnan vuoksi haluaisin kyllä palata uudelleenkin.
Hotellilla on myös kiva kattoterassi, joka henkilökunnan ohella on parasta tässä hotellissa. Hotellin sijainti on keskusaukion ja rautatieaseman puolivälissä, joten molempiin joutuu kävelemään hiukan. Ruokapaikkoja lähellä on runsaasti.