Saavuimme lentokentältä hotelliin 29.10. 2011 klo 11 aikaan aamupäivällä. Yllätyimme suuresti, kun taksi-auto vei meidät aivan eri paikkaan kuin mikä oli merkitty hotellin sijainniksi esitekartalla (hotelli sijaitsi Grand Baie lahden toisella puolella 3 km päässä esitekarttaan merkitystä paikasta)!
Selvisimme "yllätyksestä" melko nopeasti hotellin henkilökunnan järjestämän miellyttävän tervetulo seremonian ja virkistävän coctailin ansiosta.
Hetken odottelun jälkeen saimme hyvän huoneen rakennuksen kolmannesta kerroksesta. Standard huone oli loistavassa kunnossa, hämmästyttävän hyvin sisustettu ja tilan käyttö erinomainen. Huoneen parveke avautui uima-altaille päin kukkivien puiden varjostaessa sitä sopivasti. Nukuimme yöt parvekkeen oven ollessa auki ja heräsimme aamulla lintujen kauniiseen lauluun. Meillä oli puolihoitopaketti (aamiainen ja illallinen). Tämä oli ihan hyvä ratkaisu ja todennäköisesti suhteellisen edullinen. Ruoka oli erinomaisen hyvää ja valinnanvaraa oli runsaasti. Ruokailuajat olivat sopivia (aamiainen klo 7 -10 ja illallinen klo 19 - 22). Hotellin siisteys ja uima-altaiden puhtaus oli kiitettävää.
Hotellin sijainti osoittautui loistavaksi. Kaupunki Grand Baie on kävelyetäisyydellä hotellista. Veden ja muiden tarvikkeiden nouto marketeista oli vaivatonta. Koska juomat hotellissa olivat erittäin kalliita, niin tämä oli tervetullut helpotus. Hotellilla on oma pieni uimaranta. Hyvä julkinen uimaranta on parinsadan metrin päässä hotellista. Lähellä hotellia on Mervillen ranta ja 1,2 km päässä Pereyberen ranta. Nautimme auringonotosta ja uimisesta 3,5 km etäisyydellä hotellista olevalla Mont Choisyn liidunvalkealla rannalla. Mont Choisyn rannalla tapasimme ystävällisen ja luotettavan taksi-autoilijan, jonka turvallisessa kyydissä kiersimme saaren nähtävyyksiä katsomassa kolmena päivänä. Kävimme myös 5,5 km etäisyydellä hotellista olevalla Trou aux Bichesin rannalla.
Hotellin järjestämä katamaraani matka 26 km päähän saaresta sijaitseville koralleille oli loistava ja mieleenjääpä tapahtuma.
Veranda Grand Baie Hotel & Spa ei ole mikään "monumentaalinen möhkäle". Se on arkkitehtoonisesti kaunis siirtomaa-ajan perinteitä vaaliva hotelli. Eri rakennusten ja uima-altaiden sijoitus rannalla olevaan puistoon on "fantastinen". Hotelli antaa itsestään kevyen, mutta samalla arvokkaan vaikutelman!
Henkilökunta oli vieraanvaraisen ystävällistä ja järjesti meille vielä lähtöpäivän iltana 6.11.2011 mahdollisuuden pitää huoneen klo 17.30 (taksi-auton tuloon) saakka.
Matka Mauritiukselle oli "fantastinen". Veranda Grand Baie Hotel & Spa täydensi hyvin tätä onnistunutta matkaamme!