Meitä lähti kolme 18-vuotiasta tyttöä matkaan, ja hotelliksi valittiin Napoleon Roma Centro. Antonio oli loistava isäntä, kaikki hoitui kätevästi ja saimme jopa vinkkejä nähtävyyksistä, reiteistä ja ruokapaikoista, ihan kysymättä. Hotelliin tullessa oli aina sellainen fiilis, kuin olisi kotiin tullut: alaovesta sisään, ja rappuset ylös "yksityisasuntoon" ja omaan huoneeseen. Ei mitään receptioneja tai muita, Antonio kuitenkin vain puhelinsoiton päässä. Aamupala sujui joustavasti omien toiveiden mukaan (saimme aamupalaa mm. jo seitsemän jälkeen itse jääkaapista, vaikka Antonio tuli paikalle vasta 8 aikoihin.) ja huoneet siivottiin joka päivä todella tarkasti ja hyvin. Sijainti oli hyvä, Vatikaaniin 5 km kävelymatka, ja se olikin nähtävyyksistä sitten kaukaisin. Colosseumille vartti kävelyä, ja metroasema kulman takana, tosin itse käytimme metroa vain kerran (Vatikaaniin mennessämme), sillä välimatkat ovat lyhyitä ja Roomaa näkee kävellen parhaiten. Myös rautatieasemalle oli lyhyt matka, ja junalla pääsi kätevästi mm. lentokentälle. En voi kuin suositella hotellia :)