Valitsimme tämän hotellin sillä perusteella että sitä mainostettiin rauhalliseksi, halusimme nukkua hyvin. Hotelli koostuu kahdesta rakennuksesta joiden välissä kulkuväylä. Huoneemme sijaitsi rakennuksen päässä ensimmäisessä kerroksessa katutasossa, juuri kulkuväylän kohdalla, ja ikkunoiden edestä kulki tie, ja kaikki autot ja taksit pysähtyivät juuri ikkunoidemme alle. Rakennuksen ikkunat ovat vanhanaikaiset, ei ääntä eristävät. Taisi olla jokin juhlaviikonloppu, koska keskellä yötä rakennusten välistä ammuttiin raketteja, eli korviemme "juuresta". Kun yöelämässä viihtyneet hotelliasukkaat vihdoin olivat kotiutuneet pitkin yötä, niin seuraavaksi alkoi porukkaa lapata töihin hotelliin ja hotellivieraita lähteä taksilla lentokentälle. Eli voin todeta että emme saaneet nukuttua, vaikka se oli noin niin kuin päätarkoitus yöpymisessä. Jos olisimme saaneet sisäpihan puolelta huoneen, ongelmaa ei olisi ollut. Ensi kerralla muistamme pyytää erikseen huonetta ei-kadun-puolelta. En suosittele tätä hotellia - paitsi jos olet sikeäuninen, niin tämä hotelli on ihan oiva valinta.