Vaikka automatkailusta tulee mieleen lähinnä Yhdysvaltojen aavikoiden loputtomat tiet Thelman ja Louisen tapaan, sopii myös ikioma kotimaamme aivan mahtavasti sekä lyhyempiin että pitkiin autoseikkailuihin. Kesäiset metsä-, pelto- ja järvimaisemat hemmottelevat autolla liikkeellä olevia matkustajia, ja vastaan voi tulla vaikka mitä hauskoja tai erikoisia kohteita, jotka suorastaan kutsuvat tarkemmalle tutkimusretkelle. Ja parasta on se, ettei missään kohteessa tarvitse käydä, jollei itse niin halua, ja että niissä saa viettää aikaa juuri niin paljon kuin lystää muutamasta tunnista useampaan päivään. Olitpa sitten kiinnostunut rantalomasta, luonnossa retkeilystä, shoppailusta tai historiasta, Suomesta löytyy sinulle juuri sopiva piipahduskohde seikkailuntäyteistä autoreissua varten. Pakkaa siis mukaan laukut ja evästä, astu autoon, suuntaa nokka kohti horisonttia ja pistä Pelle Miljoonan vuoden 1981 hittikappale soimaan. Moottoritiet odottavat!

    1

    Tunnelmallinen ja maistuva Porvoo

    Aisti historian havinaa ja mahtavia makuja tässä viehättävässä kaupungissa

    Ihastuttavia pikkukujia, ikonisia punaisia ranta-aittoja, viehkoja museoita ja herkullista suuhunpantavaa – Porvoon tulisi löytyä jokaisen autoilevan herkkusuun tai historiafanin pysäkkilistalta. Noin 35 kilometrin päässä Helsingistä, valtatie 7:n varrella sijaitseva Porvoo on mainio vierailukohde ympäri vuoden, mutta varsinkin kesäisin tämä pikkukaupunki suorastaan puhkeaa kukkaan. Pysäköi menopelisi yhteen monista ilmaisista pysäköintipaikoista ja lähde nauttimaan huolettomasta kesäpäivästä. Käyskentele Vanhan Porvoon historiallisilla kaduilla, vieraile monista tulipaloista selvinneessä Porvoon tuomiokirkossa ja silmäile jokirannan kuuluisia ranta-aittoja. Pysähdy välillä kahville tai teelle ja käy nappaamassa suussasulava herkku Brunbergin suklaamyymälästä. Tutustu sitten Runebergin kotimuseoon tai vapauta sisäinen lapsesi Porvoon nukke- ja lelumuseossa. Jos meri-ilma houkuttelee, voit myös suunnata retkelle Porvoon saaristoon. Kun vatsa alkaa väistämättä kurnia, on valittavanasi koko joukko niin kansainvälisiä herkkuja kuin kotimaista lähiruokaa tarjoilevia ravintoloita. Jos et malta poistua Porvoosta ennen kuin vasta aamulla, voit viettää leppoisan yön hotellissa, saariston mökissä tai leirintäalueella. 

    Varaa nyt

    Kartta
    • Pariskunnat
    • Perheet
    • Shoppailijat
    • Historia
    • Valokuvaus
    • Ruoka
    • Yöelämä
    2

    Suurenmoisten maisemien ja harjujen Puumala

    Aja pitkin maan kauneimmaksi kutsuttua tietä Saimaan järvimaisemissa

    Autolomailijoiden ei todellakaan kannata jättää väliin näitä huikeita maisemia unohtumattoman Saimaan äärellä! Etelä-Savosta kantatie 62:n varrelta löytyvä Puumala ja sen ympäristö ovat kappale upeinta Järvi-Suomea. Mikkelistä Puumalaan johtavaa, Saimaan ylittävää ja piskuisten saarten välissä mutkittelevaa rantatietä onkin tituleerattu maan kauneimmaksi tieksi. Myös harjujen päällä kulkevia teitä ajellessa on helppo ymmärtää, miksi Puumala on yksi maan suosituimmista mökkikunnista. Järvimaisemat eivät toki pääty itse Puumalaan saavuttaessa. Pysähdy tämän pikkupaikkakunnan eloisaan satamaan, jossa voit seurata hyörivien huviveneilijöiden touhuja. Sataman vieressä kohoaa suuri Puumalansalmen silta, jolta avautuvia näköaloja pääsee ihastelemaan kätevästi hissillä. Löytyypä sillalta oma kahvilakin, jossa on mukava viettää virkistystauko. Käy sen jälkeen tarkistamassa keltaiseksi maalattu Puumalan kirkko. Jos tanssijalkaasi vipattaa, Pistohiekan rannalla järjestetään usein lavatansseja, ja elokuun alussa Puumalan satamassa järjestetään kuuluisat Siltakemmakkat. Jos haluat yöpyä Puumalassa, voit uinua leppoisasti vuokramökissä, hotellissa, hostellissa tai vaikkapa majatalossa. 

    Varaa nyt

    Kartta
    • Valokuvaus
    • Halpa
    3

    Hiekkaa ja auringonpaistetta Hangossa

    Pulahda uimaan ja tapita pitsihuviloita aurinkoisessa Hangossa

    Tämä entinen kylpyläkaupunki huokuu menneen ajan henkeä ja raikasta meri-ilmaa. Hanko sijaitsee Suomen eteläisimmässä pisteessä olevalla niemellä Turun ja Helsingin välissä, ja sinne pääsee hurauttamalla valtatie 25:ttä pitkin. Hanko on mahtava kohde niin ruoasta, veneilystä, rannalla loikoilusta kuin shoppailusta haaveileville. Kaupunkiin tutustuminen kannattaa aloitella Itäsatamasta, jonka lähettyviltä löytyy usein parkkipaikkoja. Täältä lähtevät myös monet risteilyt lähisaariin ja Bengtkärin majakalle. Silmäile satamassa kelluskelevia huviveneitä ja nauti virkistävä lounas yhdessä sataman useista ravintoloista tai kahviloista. Jatka matkaasi itään, niin vastaan tulee lukuisia hiekkarantoja, joilla voit viilentyä helteisellä säällä, toinen toistaan somempia pitsihuviloita sekä myös romanttinen Rakkaudenpolku. Hangon keskustasta puolestaan löytyy roimasti pieniä putiikkeja ja pop-up-myymälöitä, joiden veikeät ja viehkot matkamuistot tyydyttävät varmasti shoppailua kaipaavien haaveet. Jos illan tullen et vielä henno poistua tästä lumoavasta rantakaupungista, tarjoavat Hangon monet hotellit ja vuokramökit väsyneille pelastuksen. 

    Varaa nyt

    Kartta
    • Pariskunnat
    • Perheet
    • Shoppailijat
    • Historia
    • Valokuvaus
    • Ruoka
    4

    Maaseudun lumoa Mikkelissä

    Mikkelissä maaseutu ja luonto ovat alati lähellä

    Mikkelissä yhdistyvät niin kunnon kaupungin tarjoamat palvelut että maaseudun vehreys ja rauha. Tähän Etelä-Savossa sijaitsevaan kaupunkiin pääsee suht vaivattomasti niin Helsingin, Jyväskylän kuin Kuopion suunnalta. Suuntaa heti alkajaisiksi Mikkelin torille seuraamaan ihmisten pyörinää sekä tutkimaan kojujen tuoreita ja houkuttelevia antimia. Nappaa mukaan kopallinen maittavia herneitä tai mansikoita tai herkuttele voilla paistetuilla muikuilla ja silmäile erilaisia hauskoja ja hyödyllisiä käsityötuotteita. Kipua vähän matkan päässä kohoavaan Naisvuoren näkötorniin, josta aukenevat oivat näkymät kaupungin yli ympäröiviin metsiin ja järviin. Makuisan silauksen tornivierailulle antavat huipun kahvilassa siemaistut kahvit vohveleiden kera. Sitten kannattaa lähteä perehtymään Kenkäveron vanhaan pappilaan, jonka pitsihuvilamaiset rakennukset ja kukoistava puutarha ovat totaalisen hurmaavia. Vaihtoehtoisesti voit osallistua idylliselle Saimaan-risteilylle kokeaksesi todellisen irtioton kaupunkielämästä. Kun ilta koittaa, yöpyminen sujuu näppärästi Mikkelin monissa hotelleissa, mökeissä tai peräti kartanossa. 

    Varaa nyt

    Kartta
    • Perheet
    • Shoppailijat
    • Valokuvaus
    • Yöelämä
    5

    Patikointia Nuuksion kansallispuistossa

    Käy verryttelemässä jalkojasi ja bongaa ujo liito-orava

    Jos autossa on tullut vietettyä useampi tunti, on aivan mahtava tunne päästä ainakin hetkiseksi ulos raittiiseen ilmaan keskelle metsän vihreyttä. Espoon ja Helsingin läheltä löytyvä Nuuksion kansallispuisto on mainio kohde lyhyehköille tai pidemmille päiväretkille metsän uumenissa. Alueelta löytyy pysäköintialueita kaikista ilmansuunnista, ja kannattaa pitää mielessä se, että muualle kuin merkityille alueille parkkeeraaminen on kiellettyä. Kun auto on saatu paikoilleen, on aika lähteä perehtymään luonnonihmeisiin. Tutkaile kansallispuiston rotkoja ja laaksoja sekä jyrkkiä kallioisia mäkiä, tuoksuttele reitin varrella kasvavia kukkia, talsi lampien ja järvien rannoilla ja tähyile puita ujon mutta söpön liito-oravan varalta. Pysähdy taukopaikalla nauttimassa klassinen nuotiolla käristetty makkara tai makoisat eväsleivät tai hemmottele itseäsi paahdetuilla vaahtokarkeilla. Jos hiki yllättää, kansallispuiston lampiin tai järviin voi myös pulahtaa uintiretkelle. Jos tahdot patikoida useamman päivän, voi kansallispuistossa myös viettää yötä perinteisessä laavussa, telttailualueella tai vuokrakämpässä. 

    Varaa nyt

    Aukioloajat: Vuoden ympäri, tosin useimmilla reiteillä ei ole talvikunnossapitoa.

    Kartta
    • Perheet
    • Valokuvaus
    • Halpa
    • Seikkailu
    6

    Merellinen Saariston rengastie

    Saariston ainutlaatuista tunnelmaa ei voita juuri mikään

    Kuka muka väittää, ettei saaristosta voisi nauttia ilman venettä? Tämä noin 250 kilometrin pituinen, Lounais-Suomessa kulkeva reitti vie sinut tutustumaan Turun sisäsaariston metsäisiin peltomaisemiin, ulkosaariston karuihin kallioihin, Itämeren liplattaviin aaltoihin ja monituisiin otuksiin, kuten merikotkiin, hylkeisiin ja hirviin. Aloita taipaleesi Turusta köröttelemällä joko itään kohti Paraisia tai länteen kohti Naantalia tai Taivassaloa. Matkalla vastaan tulee nipuittain nähtävyyksiä. Vaikkapa Kuusiston linnan rauniot, Seilin saari, Utön majakka, Naantalin vanhakaupunki ja Louhisaaren kartano ovat stopin arvoisia. Muista pysähtyä myös nähtävyyksien välillä nautiskellaksesi saariston raikkaasta ilmasta ja komeista maisemista. Matkan varrelta löytyy roppakaupalla palveluita ravintoloista ja kahviloista hotelleihin ja aamiaismajoituksiin, joten päivällisen tai yösijan metsästämisessä tuskin tulee hankaluuksia. Saarelta toiselle päästään siltojen, lauttojen, lossien tai yhteysalusten avulla. Kaikki lautat ja lossit ovat ilmaisia, mutta yhteysalukset ovat maksullisia. Saariston rengastie on avoinna vain kesäisin ja alkusyksystä, sillä yhteysalus M/S Antonia kulkee vain näinä aikoina. 

    Varaa nyt

    Aukioloajat: M/S Antonia kulkee seuraavina aikoina: 1.6.–30.8. 4.–6.9. 11.–13.9. 18.–20.9.

    Kartta
    • Perheet
    • Historia
    • Valokuvaus
    • Seikkailu
    7

    Yyterin kultaiset särkät

    Yyterin upeat hiekkasärkät vetävät vertoja jopa ulkomaiden rannoille

    Tästä ei rantaelämä parane! Porin Yyterissä sijaitseva 6 kilometrin pituinen hiekkaranta kuuluu Pohjoismaiden pisimpiin ja tarjoaa mahtavat puitteet kunnon lekotteluun auringon alla. Aja noin vartti Porista luoteeseen ja parkkeeraa autosi ilmaiselle parkkialueelle, josta pääset talsimaan rannalle pitkospuita pitkin. Voit vaihtaa uikkareihin pitkospuiden varrella olevissa pukukopeissa, jollet ole tehnyt niin jo ennen saapumista. Etsi itsellesi mukava paikka rannan kullankeltaiselta hiekalta ja asettaudu aloillesi nauttimaan ihanan rennosta rantalomapäivästä. Käy pulikoimassa Pohjanlahden aalloissa, ryhdy työstämään kesän rusketustasi tai napostele mukana tuomiasi eväitä. Jos kaipaat verkkaisen rannalla oleskelun sijaan vauhdikkaampaa tekemistä, kokeile vaikkapa suppausta tai surffausta tai vuokraa allesi fatbike. Voit myös lähteä retkeilemään lähistöllä sijaitseville Yyterin lietteille. Jos seurueeseesi kuuluu myös nelijalkaisia jäseniä, löytyy Yyteristä myös oma koiraranta. Aurinkoisen päivän päätteeksi voit vetäytyä yöunosille Yyterin lähellä sijaitsevaan hotelliin tai Poriin, jossa valittavanasi on monenlaisia eri yöpymisvaihtoehtoja. 

    Varaa nyt

    Aukioloajat: Uintikausi kestää tavallisesti kesäkuusta elokuun loppuun.

    Kartta
    • Perheet
    • Valokuvaus
    • Halpa
    • Seikkailu
    8

    Fiskarin idyllinen designkylä

    Käy ostoksilla ihanan tunnelmallisessa ruukkikylässä

    Jos kuulut designin tai shoppailun ystäviin, silloin yhtenä autolomasi määränpäänä tulee taatusti olla pieni mutta aivan ihastuttava Fiskarin kylä. Raaseporin kunnan alueella, noin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä sijaitseva Fiskari tunnetaan erityisesti entisestä Fiskarsin ruukista, mutta kylästä on kehittynyt sittemmin suosittu, designmyymälöistään ja kahviloistaan tunnettu vierailukohde. Pysäköi menopeli Fiskarsin ruukin ilmaiselle pysäköintialueelle, niin tämän vehreän kylän tutkimusretki voi alkaa. Piipahda tutustumassa Fiskarsin museon tai Kwum-keramiikkamuseon vaikuttaviin kokoelmiin ja kulje kylän halki virtaavan pittoreskin Fiskarinjoen rantaa pitkin. Käväise kahvitauolla tai lounaalla yhdessä kylän kahviloista tai ravintoloista. Sitten onkin aika tutustua kylän kymmeniin eri puoteihin, joissa on myytävänä ties mitä kodin käyttötarpeista vaatteisiin, kynttilöihin, kukkiin, kirjoihin, koruihin ja taideteoksiin. Ennakkovarauksen tehneet voivat kokeilla myös kynttilänvalantaa tai lasinpuhallusta tai osallistua museoiden opastetuille kierroksille. Iltasella voit vetäytyä omaan rauhaan hotelliin, majataloon tai vuokramökkiin. 

    Varaa nyt

    Kartta
    • Pariskunnat
    • Perheet
    • Shoppailijat
    • Historia
    • Valokuvaus
    • Ruoka
    9

    Revontulten perässä Lapissa

    Lähde lumisille teille metsästämään taivaan värishow’ta

    Vaikka useimmat meistä lähtevätkin autolomalle lähinnä kesäisin, on talvinen autoreissu Lapissa vertaansa vailla. Valkeat tunturit, lumiset metsämaisemat ja hauskasti jolkottavat porot ovat talvisen Lapin-reissun klassikkoja, mutta revontulien bongaaminen on monen matkaajan toivelistan ykkösenä. Jos mielit tavoittaa revontulet omalla autollasi, kannattaa muistaa, että onnistunut metsästysreissu vaatii kahta asiaa: pimeyttä ja pilvetöntä taivasta. Paras aika revontulien näkemiseen Lapissa on siis talvisin keskiyön tienoilla. Kunkin illan revontuliennusteet voi tarkistaa Ilmatieteen laitokselta tai lataamalla puhelimeen revontulista ilmoittava sovellus. Kun olosuhteet ovat suotuisat, hyppää autoon ja ajaa esteettömälle, pimeälle paikalle. Parhaat paikat löytyvät puuttomien tuntureiden huipulta tai järvien rannalta, jonne saattaa olla autolla hankala kulkea. Siksi kannattaa varautua siihen, että osa matkasta täytyy kulkea jalan taskulampun valossa. Pukeudu siis lämpimästi ja varaa mukaan myös lämmintä juotavaa ja evästä sekä mahdollisuuksien mukaan istuinalusta. Varsinkin Iso-Vietosen ranta Ylitorniossa on hyvä paikka revontulia autolla metsästäville, sillä se sijaitsee aivan tien kupeessa. 

    Varaa nyt

    Aukioloajat: Revontulikausi alkaa elokuun lopussa ja kestää kevääseen.

    Kartta
    • Pariskunnat
    • Perheet
    • Valokuvaus
    • Halpa
    • Seikkailu

    Suunnittele matkasi

    Maps