Vartiosaari tarjoaa upeita historiallisia huviloita, luontopolun, hevostallin, kesäkahvilan sekä runsaasti sienestykseen sopivaa kangasmetsää. Saarta voi suositella etenkin huviloista kiinnostuneille, luontoihmisille sekä lapsiperheille. Huviloita Vartiosaaressa on noin 50. Puolet niistä on yksityisomistuksessa ja osa on vuokrattu esimerkiksi yhdistysten käyttöön. Saaren luonnosta löytyy metsän lisäksi muun muassa suuria siirtolohkareita, hiidenkirnu sekä hienoja näköalapaikkoja. Lapsiperheiden ykköskohde on puolestaan saaren itäosassa sijaitseva eläintalli. Helsingin keskustasta pääset Vartiosaareen helpoiten Hakaniemestä niin kutsuttua Itäistä saaristoreittiä liikennöivällä laivalla, joka pysähtyy matkan varrella myös Herttoniemessä ja Laajasalossa. Saaren Laajasalosta erottavassa Reposalmessa liikennöi myös pieni kutsukyytisähkövene. Talvella moni suuntaa saareen myös Reposalmen jäätä pitkin.

    Mitkä ovat Vartiosaaren kohokohtia?

    Vartiosaari on metsäinen ja suojaisa saari, jossa rentoudut taatusti. Saaren huvilat sijaitsevat pääosin rannoilla. Saaren sisäosa on lähes yhtenäistä metsää, jota tosin halkoo koko saaren kiertävä pääpolku sekä useita sen pikkuhaaroja. Polkuja pitkin pääset saaren länsiosassa sijaitsevalta päälaiturilta kaikkiin tärkeimpiin kohteisiin, kuten huviloille, pienelle metsäkirkolle, upeita maisemia tarjoavalle Vartiokalliolle, eläintallille sekä saaren keskiosan puutarhapalstoille. Vartiosaaren kahvilan, uimapaikan, siirtolohkareet sekä kauniin Sunnavikin puiston löydät puolestaan heti päälaiturin itäpuolelta.

    Vartiosaaren huviloihin voit tutustua omatoimisesti. Vanhimmat huvilat ovat noin 150-vuotiaita, uusimmat 1930-luvulta. Tyylikirjo on laaja: vanhimmat edustavat cottage-tyyliä, tämän jälkeen tyyli oli kansallisromanttinen ja 30-luvulla pelkistetty. Osaa huviloista voi mennä ihailemaan vierestä, mutta yksityisten pihoilta on pysyttävä poissa.

    Valokuva: á (CC BY 3.0) muokattu

    Hyvä tietää

    Nopeimmin pääset Vartiosaareen Laajasalon kautta. Jos käytät julkisia, voit ottaa metron Herttoniemen asemalle, jatkaa siitä bussilla 89 Laajasalon saaristovenelaiturille ja suunnata sitten perille kutsukyytiveneellä. Kantavan merijään aikaan viimeinen osuus taittuu kävellen. Jos haluat nähdä samalla kertaa myös merta ja muita Helsingin saaria, se onnistuu Hakaniemestä Itä-Helsingin saaristoon liikennöivällä laivalla. Vartiosaari on laivareitin neljäs pysäkki, mutta perille pääsee silti vain 50 minuutissa. Vartiosaaren nähtyäsi voit jatkaa reittiä myös sen itäpäässä olevaan Vuosaaren Kallahteen, josta pääset Helsinkiin Vuosaaren metroaseman kautta. Ennen Vuosaarta laiva pysähtyy myös Kivisaaressa, Satamasaaressa, Iiluodolla ja Leikosaaressa, jotka ovat nekin näkemisen arvoisia. Laiva liikennöi reittiä kesäisin kaksi kertaa päivässä.

    Valokuva: Lentokonefani (CC BY-SA 4.0) muokattu

    Vartiosaari

    Suunnittele matkasi

    COVID-19-matkustustiedote

    COVID-19-rajoitukset saattavat vaikuttaa oppaissamme kuvattuihin nähtävyyksiin ja aktiviteetteihin. Tarkista kohdettasi koskevat ohjeistukset ennen matkaa.

    Takaisin ylös