Skip to main content.
matkaoppaat

Tutustu Turun tärkeimpiin nähtävyyksiin – mitä tehdä Varsinais-Suomen pääkaupungissa

Etsi majoitus

Turku on hurmaavan kaunis kaupunki, siitä tuskin voi olla eri mieltä. Vuosisatojen varrella kaupungin kasvaessa rakennetut ja eri tyylisuuntia edustavat rakennukset erityisesti Turun keskustassa ja sen lähistössä ovat jo itsessään kiehtova nähtävyys. Kaupungin pitkä ja vaiheikas historia yhtenä Suomen tärkeimmistä kaupungeista näkyy monella tavalla Turun kaupunkikuvassa. Aurajoen halkoma kaupunki meren rannalla ja suunnattoman kauniin saariston ympäröimänä ei tarvitse myyntipuheita. Kun lisätään viehättävään, vanhaan kaupunkiin monipuolinen tapahtumatarjonta sekä huippuhyvät ravintolat ja ympäröidään se puhtaalla luonnolla, on houkutteleva paketti valmis. Tekemistä ja nähtävää riittää, joten kannattaa varata reilusti aikaa Turun-reissulla myös upeiden historiallisten nähtävyyksien ja raikkaiden maisemien tutkimiseen.

Turun tuomiokirkko

 

Turun tuomiokirkko on rakennettu alun perin puisen kirkon tilalle 1200-luvulla, ja se vihittiin tuomiokirkoksi vuonna 1300. Sen ulkomuoto on muuttunut paljon vuosisatojen aikana ja kokokin on kasvanut huomattavasti. Turun palossa vuonna 1827 kirkko vaurioitui pahoin lähes koko kaupungin tuhouduttua. Näin ollen esimerkiksi tuomiokirkon torni ja sisustus ovat peräisin pääosin palon jälkeiseltä ajalta. Sisustus on suurimmalta osin Engelin suunnittelemaa ja edustaa uusklassillista tyyliä. Rakennus itsessään on Suomen ainoa keskiaikainen basilika, ja sen eri rakennusvaiheiden vuoksi se edustaa monen aikakauden suosikkityylejä, muun muassa romaanista, goottilaista ja uusgoottilaista tyyliä. Kristuksen kirkastumista esittävän alttaritaulun on maalannut vuonna 1836 Fredrik Westin. Aurajoen rannalla sijaitsevan kirkon kiehtovimpiin ominaisuuksiin kuuluvat sen kappelit, jotka toimivat hautoina. Tuomiokirkkoon on haudattu esimerkiksi keskiaikaisia kuninkaallisia ja piispoja. Turun tuomiokirkko on varsinainen Turun maamerkki, jonka profiili hallitsee kaupunkikuvaa.

 

Forum Marinum

 

Aurajoen varrella sijaitseva merikeskus Forum Marinum on yksi Turun merkittävimmistä käyntikohteista. Se on merellisen toiminnan keskus ja valtakunnallinen merenkulkumuseo. Museossa on sekä pysyviä että vaihtuvia näyttelyitä ja koko perhettä kiehtova venekokoelma. Forum Marinumin museoaluslaivastoon kuuluu kaksi suurta purjelaivaa, neljä sotalaivaa sekä monenlaisia pienaluksia. Museoaluksiin pääsee tutustumaan kesäkuukausina, mutta museo on auki ympäri vuoden. Museon perusnäyttely kertoo Suomen laivaston sekä Lounais-Suomen merenkulun historiasta. Näyttely kattaa laajasti merenkulun eri näkökulmat ja esimerkiksi saaristokulttuurin eri aikakausina. Merikeskus on laaja ja monipuolinen nähtävyys, jonka läpikäymiseen kannattaa varata reilusti aikaa. Näyttelyt on koostettu niin, että ne kiehtovat sekä perheen pienimpiä että vähän isompiakin. Merenrantakaupungissa tällainen nähtävyys on ehdottoman mieleenpainuva kokemus.

 

Turun linna

 

Turun linna rakennettiin 1200-luvulla Aurajoen suulle. Se on vuosisatojen aikana ehtinyt toimia niin Ruotsin kruunun hallintolinnana, Juhana III:n renessanssilinnana, kenraalikuvernöörin virka-asuntona kuin vankilanakin. Nykyään linna toimii museona ja se luetaan Suomen tärkeimpien rakennushistoriallisten muistomerkkien joukkoon. Museossa on perusnäyttelyn lisäksi lukuisia vaihtuvia näyttelyitä, joissa käydään läpi linnan historiaa sekä alueen merkittäviä tapahtumia. Linnan rakennusaikaan se sijaitsi saarella, koska merivesi oli kolme metriä nykyistä korkeammalla. Nykyään se on osa Manner-Turkua ja sinne on helppo kulkea kaupungin keskustasta joko bussilla tai esimerkiksi polkupyörällä. Renessanssiaika 1500-luvulla oli linnan loistoaikaa, ja siitä kertovia näyttelyitä pääsee tutkimaan niin linnassa kuin sen ympärillä olevassa esilinnassakin. Sokkeloinen linna on sukellus Suomen historian tärkeisiin vaiheisiin ja sekä kulttuurisiin että arkkitehtuurisiin nähtävyyksiin.

 

Aboa Vetus & Ars Nova

 

Aboa Vetus & Ars Nova on yhdistetty historian ja nykytaiteen museo ja sellaisenaan ainutlaatuinen kulttuurikohde. Sen osat jakautuvat maanalaiseen arkeologiseen kortteliin ja sen yläpuolella nykytaiteen museona toimivaan entiseen Rettigin palatsiin. Maan alla sijaitseva aito arkeologinen tutkimusalue Aboa Vetus on ollut alun perin historiallinen Luostarikortteli, yksi Turun keskiaikaisista kaupunginosista. Vanhimmat osat alueesta ovat 1300-luvulta, ja kerrostumia voi nähdä aina 1900-luvulle saakka. Perusnäyttelyssä tutustutaan Turun ja sen asukkaiden historiaan harvinaisessa aidossa ympäristössä. Vaihtuvat näyttelyt esittelevät elämää keskiajalla eri näkökulmista. Ars Nova on muuttanut entisen palatsin taidemuseoksi, jossa nähdään vuosittain neljä vaihtuvaa nykytaiteeseen keskittynyttä näyttelyä ja lisäksi kahdesti vuodessa kattaus museota ylläpitävän Matti Koivurannan säätiön taidekokoelmasta. Vanha palatsi on rakennuksenakin mielenkiintoinen, ja sen sisustuksesta on säilytetty osia. Intiimit näyttelytilat luovat kiehtovan ympäristön nykytaiteen esittelylle.