Skip to main content.
matkaoppaat

Mitä tehdä ja nähdä Oulussa – koe ainakin nämä Pohjois-Suomen portilla

Hotellihaku

Oulussa on paljon tehtävää ja nähtävää, joten aika vierähtää kaupungissa nopeasti. Pohjoisen porttina toimiva paikkakunta on yhdistelmä etelää ja pohjoista – kaupungin tapahtumat ja arkkitehtuuri kohtaavat siellä hurmaavan pohjoisen luonnon. Viihtyisässä Oulussa jokaiselle on jotain hauskaa tekemistä, olitpa sitten kulttuurin, historian tai luontoelämysten perässä. Vilkas tapahtumakaupunki houkuttelee jäämään festivaaliviikonloppua pidemmäksikin aikaa tutustumaan kaikkiin ominaisuuksiinsa, joten Oulun-reissuun kannattaa varata hieman ylimääräistä aikaa. Merenrantakaupungissa puhtaan suomalaisen luonnon keskellä on kaunista ympäri vuoden. Kesällä viihdytään rannoilla, syksyllä ihastellaan ruskaa, talvella vietetään aikaa suksilla ja keväällä patikoidaan hiljalleen heräävässä luonnossa. Sisätiloissa viihtyville Oulu tarjoaa valtavan määrän kulttuuritapahtumia, ja esimerkiksi live-musiikkia on tarjolla varmasti joka viikko.

Torinrantaan ostoksille ja kahville

 

Oulun kauppatori eli oululaisittain Torinranta on kaupungin sydän. Vilkkaalla torilla käydään kauppaa aamusta iltaan. Valikoimasta löytyy niin elintarvikkeita tuoreista vihanneksista herkullisiin paistolämpimiin leipiin kuin paikallisia käsitöitäkin. Torilla tapahtuu ympäri vuoden, ja ostosten lisäksi siellä voi useimpina päivinä nauttia myös musiikista tai muista kulttuuritempauksista. Torikahveille istahtaminen on tietenkin osa leppoisaa oululaista päivää, ja vaihtoehtoisesti voi nauttia kupposen kuumaa myös torin ympärillä sijaitsevissa makasiineissa. Niihin on perustettu lukuisia viihtyisiä ravintoloita ja kahviloita, joissa pysähtyä hetkeksi virkistäytymään. Kun haluaa jatkaa ostosten tekoa, makasiinit tarjoavat paljon vaihtoehtoja siihenkin. Niissä majailee useita erikoisliikkeitä aina käsitöistä ja vaatteista sisustukseen. Kauppatoria ja sen toimintaa vahtii edelleen yksi toripoliisi, nimittäin kuuluisa oululainen Toripolliisi-patsas. Se on pystytetty muistoksi persoonallisille toripoliiseille, jotka aikoinaan partioivat yli satavuotiaan kauppahallin edustalla kauppatorilla. Patsas on yksi Oulun tunnetuimpia nähtävyyksiä.

 

Tuomiokirkko kohoaa kattojen ylle

 

Oulun tuomiokirkko on upea näky etenkin täysin valaistuna talven pimeinä tunteina. Kattojen ylle kohoavine torneineen tämä historiallinen kirkko on eräs Oulun tärkeimmistä nähtävyyksistä. Se rakennettiin alun perin luonnonkivistä tarpeeksi suureksi, että sen valmistumisajankohtana vuonna 1777 kaikki Oulun 2 400 asukasta mahtuivat sen sisään jumalanpalvelukseen. Kun Oulu vuonna 1822 tuhoutui tulipalossa, kirkonkin puuosat tuhoutuivat. Irtaimisto ehdittiin onneksi pelastaa, ja kiviseinät jäivät pystyyn. Carl Ludvig Engel suunnitteli kirkolle uuden ilmeen, ja se rakennettiin pian uudelleen. Engelin suunnittelemia lisäyksiä kirkkoon olivat keskuskupoli, kattorakenteet ja jylhä torni. Kirkon uudelleenrakennus valmistui vuonna 1832 ja torni vuonna 1845. Oulun tuomiokirkko edustaa uusklassista rakennustyyliä, ja sen irtaimistoon kuuluu esineitä vuosisatojen varrelta, vanhimmat niistä ovat peräisin 1600-luvulta. Tuomiokirkoksi se vihittiin vuonna 1900.

 

Museot tuovat historian tähän päivään

 

Oulun tärkeimmät museot ovat Pohjois-Pohjanmaan museo ja Oulun taidemuseo. Pohjois-Pohjanmaan museossa pääset tutustumaan sekä Oulun että koko maakunnan vaiheisiin. Museon vakituinen näyttely esittelee alueen historiaa, kulttuuria ja elinkeinoja aina esihistoriallisista ajoista tähän päivään saakka. Museorakennus sijaitsee Ainolan puistossa Myllytullin kaupunginosassa, joka on aivan lähellä Oulun keskustaa. Kulku museoon on siis helppoa. Oiva Kallion suunnittelema museo on peräisin vuodelta 1931. Oulun taidemuseo sijaitsee lähes Pohjois-Pohjanmaan museon naapurissa. Se toimii vanhassa liimatehtaan rakennuksessa, jota on kunnostettu ja uudistettu vuosien varrella. Taidemuseossa on vaihtuvia näyttelyitä, jotka painottuvat ajankohtaiseen nykytaiteeseen ja tietenkin erityisesti paikalliseen kuvataiteeseen. Tunnetuimpien pohjoispohjalaisten taiteilijoiden töistä taidemuseolla on kattavat kokoelmat, jotka muodostavat heidän tuotannostaan kattavan kokonaiskuvan eri vuosikymmeniltä. Taidemuseossa kulttuurista kiinnostunut viihtyy vaikka kokonaisen päivän tutkimassa eri kerroksiin jaettuja näyttelyitä. Koska näyttelyt vaihtuvat, kannattaa tulla aina uudestaan: aina on jotain uutta nähtävää ja koettavaa.

 

Ylös, ulos ja suksille!

 

Pohjois-Pohjanmaan helmenä Oulu on tietenkin upea talviurheilukohde. Aivan muutaman kilometrin päässä Oulun keskustasta sijaitseva Ruskotunturin laskettelukeskus tarjoaa kauniita maisemia ja hauskaa ajanvietettä laskettelijoille, hiihtäjille, lautailijoille ja vaeltajille. Laskettelukeskuksessa järjestetään paljon tapahtumia lumisen kauden aikana, ja perheen pienimmät pääsevät lastenmaahan touhuamaan sydämensä kyllyydestä. Ruskotunturin lisäksi Oulun naapurikunnissa ja alueella on paljon harrastusmahdollisuuksia. Virpiniemen ja Iso-Syötteen laskettelu- ja urheilukeskukset ovat lyhyen ajomatkan päässä Oulusta. Hiihtämisen ja laskettelun lisäksi alueella harrastetaan paljon esimerkiksi kalastusta joko meressä tai joissa ja tietenkin vaelletaan upean jylhissä vaaramaisemissa. Oulun seudulla järjestetään myös monenlaisia safareita pohjoissuomalaiseen tyyliin: voit valita kulkuvälineeksi esimerkiksi huskyvaljakon, porovaljakon tai moottorikelkan. Luonto tarjoaa paljon vaihtoehtoja, ja oikeastaan vain mielikuvitus on rajana.