Tee varaus Internetissä tai soita:
0108 080970.02 €/min Suomenkielinen asiakaspalvelu Ma - pe 09 - 17.00. Muina aikoina palvelemme Englannin kielellä.
"Dormotel, Bordelmotel?"Hotels.comin asiakkaan arvostelema huhti 10, 2012
Hotelli oli hyvällä paikalla aivan "main stationin vieressä", jonka ohi kulki niin paikallinen tram (raitiovaunu) kuin bussitkin. Myös junat muualle Saksaan kulkivat kyseiseltä asemalta. Pikkukaupungin keskustaan oli hotellilta kävelymatka, mutta kylmänä tai sateisena päivänä raitiovaunulla pääsi suoraan keskustaan muutamassa minuutissa. Jos kyseessä on sporttimatka (niin kuin itseni kohdalla), on hyvä tietää, että hotellin läheltä menee kaksi raitiovaunua suoraan urheilupuistolle ja jäähallille. Sijainniltaan hotelli on siis hyvällä paikalla, vaikka aivan hotellin ikkunan alapuolella onkin bordelli. Ylimääräistä häiriötä tai elämää hotellin alueella tämä ei juurikaan aiheuttanut. Mennessämme hotelliin työntekijät olivat oikein avuliaita ja neuvoivat meitä HYVÄLLÄ englannin kielellä (mikä oli Hallessa hyvin harvinaista). Huoneet olivat perussiistejä ja aika mukavan kokoisia ja näköisiä, enkä olisi kaivannut niihin muuta; suihku ja vessatilat siistit, kuin myös sängyt. Ainoa miinus oli se, että huoneemme oli tarkoitettu tupakoiville, mikä meinasi sitä, että huoneessa sai tupakoida ja koko kerroskäytävä oli tunkkaisen savun hajuinen. Eli niin sanottua tupakointitilaa (esim. parveke) ei huoneissa ollut. Suosittelen silti hotellia, koska se palveli kaikkia perustarpeita eikä häiriöitä ollut.
"Excellent stay!"Arvostellut: Tea B, "Espoo, Finland", elo 16, 2011
Very nice hotel, perfect location just opposite the main railway station, outstanding breakfast with really a lot of choice. Good value. Recommended.
"Siisti ja mukava hotelli hyvällä sijainnilla"Arvostellut: Sami L., "Helsinki", elo 9, 2011
Lyhyt kävelymatka ydinkeskustaan. Netin piti toimia hotellihuoneessa, mutta ei toiminut.
Hotels.comin asiakkaan arvostelema elo 7, 2011
Tämä asiakas ei ole jättänyt kommenttia.
"Top Vivaldi Hotel Leipzig"Arvostellut: Seppo S, "Espoo, Finland", touko 5, 2011
Ok hotel , four tram stops away from the city centre. renowated hotel - parking facilities very close the hotel.
Tämä hotelli ei tarjoa mitään esteettömän kulun palveluita. Valitse jokin toinen hotelli, jos haluat varata huoneen, jossa on esteettömän kulun palveluita.
Ilmoitetut hinnat ovat yhden tai kahden hengen huoneen vuorokausihintoja ja ne perustuvat majoittuvien aikuisten lukumäärään. Huomaa, että lisähenkilöt, lapset, lisävuoteet ja vastaavat saattavat johtaa lisämaksuihin kirjauduttaessa hotelliin.
Hinnat ovat riippuvaisia huoneiden saatavuudesta ja niihen ei välttämättä sisälly veroja tai hotellin perimiä lisämaksuja. Jotkin hintaluokat saattavat vaatia erityiskoodin.
Tämä asiakas ei ole jättänyt kommenttia.
Näillä sivuilla olevat arvostelut ovat niiden kirjoittajien henkilökohtaisia mielipiteitä. Ne eivät edusta Hotels.comin virallista kantaa. Hotels.com ja arvostelujen sisällön tuottamiseen osallistuneet toimijat eivät ole vastuussa mistään arvostelujen käytöstä johtuvista vahingoista.