Tee varaus Internetissä tai soita:
0108 08097Tämä puhelu on ilmainen. Suomenkielinen asiakaspalvelu Ma - pe 09 - 17.00. Muina aikoina palvelemme Englannin kielellä.
"Dormotel, Bordelmotel?"Hotels.comin asiakkaan arvostelema huhti 10, 2012
Hotelli oli hyvällä paikalla aivan "main stationin vieressä", jonka ohi kulki niin paikallinen tram (raitiovaunu) kuin bussitkin. Myös junat muualle Saksaan kulkivat kyseiseltä asemalta. Pikkukaupungin keskustaan oli hotellilta kävelymatka, mutta kylmänä tai sateisena päivänä raitiovaunulla pääsi suoraan keskustaan muutamassa minuutissa. Jos kyseessä on sporttimatka (niin kuin itseni kohdalla), on hyvä tietää, että hotellin läheltä menee kaksi raitiovaunua suoraan urheilupuistolle ja jäähallille. Sijainniltaan hotelli on siis hyvällä paikalla, vaikka aivan hotellin ikkunan alapuolella onkin bordelli. Ylimääräistä häiriötä tai elämää hotellin alueella tämä ei juurikaan aiheuttanut. Mennessämme hotelliin työntekijät olivat oikein avuliaita ja neuvoivat meitä HYVÄLLÄ englannin kielellä (mikä oli Hallessa hyvin harvinaista). Huoneet olivat perussiistejä ja aika mukavan kokoisia ja näköisiä, enkä olisi kaivannut niihin muuta; suihku ja vessatilat siistit, kuin myös sängyt. Ainoa miinus oli se, että huoneemme oli tarkoitettu tupakoiville, mikä meinasi sitä, että huoneessa sai tupakoida ja koko kerroskäytävä oli tunkkaisen savun hajuinen. Eli niin sanottua tupakointitilaa (esim. parveke) ei huoneissa ollut. Suosittelen silti hotellia, koska se palveli kaikkia perustarpeita eikä häiriöitä ollut.
"Siisti ja mukava hotelli hyvällä sijainnilla"Arvostellut: Sami L., "Helsinki", elo 9, 2011
Lyhyt kävelymatka ydinkeskustaan. Netin piti toimia hotellihuoneessa, mutta ei toiminut.
Hotels.comin asiakkaan arvostelema elo 7, 2011
Tämä asiakas ei ole jättänyt kommenttia.
"Globana Airport Hotel"Hotels.comin asiakkaan arvostelema marras 28, 2010
Erittäin mukava hotelli, sijaitsee sivummalla, mutta se tuo samalla rauhallisen ympäristön. Huoneet hiljaisia. Ystävällinen palvelu. Kuntosali ei ollut ihan sitä mitä odotin, mutta kyllä niillä muutamalla laitteella hiki tulee.
""Hotels.comin asiakkaan arvostelema elo 18, 2010
ystävällinen palvelu, ratikkapysäkki lähellä ja sillä keskustaan noin 10min matka. Hyvä hinta/laatu suhde.
Lisähenkilöistä saatetaan periä maksu, joka saattaa vaihdella hotellikohtaisesti.
Sisäänkirjautumisen yhteydessä vaaditaan virallinen kuvallinen henkilöllisyystodistus ja luottokortti tai käteistalletus mahdollisten lisämaksujen takia.
Erityisvaatimusten saatavuus varmistetaan sisäänkirjautumisen yhteydessä ja niistä saatetaan periä lisämaksuja. Erityisvaatimusten täyttymistä ei voida taata.
Tämä hotelli ei tarjoa mitään esteettömän kulun palveluita. Valitse jokin toinen hotelli, jos haluat varata huoneen, jossa on esteettömän kulun palveluita.
Aamiainen on tarjolla maksua vastaan joka aamu seuraavissa tiloissa: aamiaishuone, 6 - 11.
Hotelli veloittaa seuraavat maksut ja vakuudet joko palvelun toimittamisen, sisään- tai uloskirjautumisen yhteydessä.
Edellinen luettelo ei ehkä kata kaikkea. Maksut ja vakuudet eivät välttämättä sisällä veroja ja ne saattavat muuttua.
Lisähenkilöistä saatetaan periä maksu, joka saattaa vaihdella hotellikohtaisesti.
Sisäänkirjautumisen yhteydessä vaaditaan virallinen kuvallinen henkilöllisyystodistus ja luottokortti tai käteistalletus mahdollisten lisämaksujen takia.
Erityisvaatimusten saatavuus varmistetaan sisäänkirjautumisen yhteydessä ja niistä saatetaan periä lisämaksuja. Erityisvaatimusten täyttymistä ei voida taata.
"Leipzig"
We had used this hotel before and liked it so much we chose to use it again on our journey to Budapest. It is very convenient for the station.
"günstig und zentral gelegen"
Tämä asiakas ei ole jättänyt kommenttia.
Näillä sivuilla olevat arvostelut ovat niiden kirjoittajien henkilökohtaisia mielipiteitä. Ne eivät edusta Hotels.comin virallista kantaa. Hotels.com ja arvostelujen sisällön tuottamiseen osallistuneet toimijat eivät ole vastuussa mistään arvostelujen käytöstä johtuvista vahingoista.